KevätSuunnistus 2021 – kisablogi: osa 4
3.5.2021 – Neljäs blogikirjoitus Päiviltä – Kuvat myös Päivi Pollarin kuvaamia
Elimäen Hangasmäellä haahuilua
Aivan alkuperäinen suunnitelmani viimeiselle blogikirjoitukselle oli läskipyöräretki KevätSuunnistuksen kisa-alueelle Hangasmäelle aurinkoisessa säässä vapun päivän iltapäivällä. Tehokas ajelu, muutama kuva ja hyvä teksti. Aamupäivästä satoi räntää ja lämpömittari näytti +5. Vietin sohvalla aikaa television, villasukkakutimen ja kirjan kanssa. Oli luontevaa muuttaa suunnitelmaa. Hakisin vappuaaton kyläilypaikasta auton (illan kuohuviinin nautiskelun ja lautapelien jälkeen olin kävellyt taskulampun valossa kotiin puoli kolmen aikaan), hurauttaisin neljän kilometrin päähän Hangasmäelle ja nousisin ottamaan autosta muutaman täsmäkuvan. Sitten kotiin kirjoittelemaan suomalaisesta kangasmetsästä ja kymenlaaksolaisesta kumpuilevasta maastosta jotain nasevaa.
Kello oli kuusi illalla, kun sain itseni vihdoin viimein Teuroistenkirkkotielle, jonka varrella kisakeskus ja lähdöt ovat. Ajattelin kävellä metsätietä jonkin matkaa, jos saisin vähän parempia kuvia kuin tien varresta. Siitä se sitten lähti kuin huomaamatta. Haahuilu. Laji, jota rakastan, mutta teen aivan liian harvoin. Aurinkokin alkoi paistaa.
Sanakirjan mukaan haahuilu on kävelyä ilman syytä tai päämäärää. Haahuilija tarkastelee kaikkea mitä vastaan tulee mielenkiinnolla. Haahuillessa liike ei lopu. Ajattelin, että haahuilen nyt teidän kaikkien kisaajien, talkoolaisten, televisiointiporukan ja muiden puolesta, jotta te voitte keskittyä suunnistamiseen ja tärkeisiin tehtäviin KevätSuunnistuksessa.
Antautuessani haahuilulle minussa alkoi tapahtua haahuilijalle tyypillisiä asioita:
– kävely löysi itselleni sopivan hitaan rennon tyylin ja vauhdin
– ajatukset ja ideat alkoivat liikkua mielessä vapaina
– silmäni löysivät luonnon pienten ja suurten yksityiskohtien luo
– metsän oma WC oli juuri oikeassa paikassa tarpeen tullen
Päämäärä eli blogijutun kirjoittaminen ja siihen valokuvien ottaminen melkein unohtui. Ajatusvirta kulki menneestä nykyisyyden kautta tulevaan ja takaisin.
- Mietin 21 asuinvuottani Elimäellä, missä olen saanut nauttia esimerkiksi evakkotaustaisten karjalaisten vieraanvaraisuudesta ja ystävällisyydestä Mettälän kylässä, minne ensimmäiseksi muutin. Omakotitalo vuokralle löytyi aikoinaan Keltainen Pörssi -nimisen mainoslehden kautta.
- Katselin metsätiellä hevosenkengän jälkiä ja muistelin 50-vuotismatkaani Islantiin ja islanninhevosilla ratsastamista. Uskaltaisinko vielä hevosen selkään maastoretkelle?
- Tajusin aina vain paremmin, mistä johtuu, että Kymenlaakso on laakso. Ihastelin kumpuilevaa maastoa ja edessä näkyvää peltomaisemaa maatiloineen.
- Näin silmissäni Elimäen puukirkon ja sen paanukaton, joka tervataan joka viides vuosi talkootyönä.
- Hymähtelin muistolle, kun hain Kouvolaan sosiaalitoimistoon nuorten sosiaalityöntekijän paikkaa. Olin palannut Suomeen Englannista ja asuimme ystäväni pienessä mökissä Lohjalla. Puoli tuntia ennen hakuajan umpeutumista faksasin työhakemukseni työnantajalle paikallisen rautakaupan takahuoneessa.
- Pohdiskelin hieman turhautuneena mutta riittävän lempeästi, miksen saa haahuiluani kuriin suunnistaessa.
- Päätin kirjoittaa blogiin haahuilusta. Ajattelin, että voin haahuilla rauhassa, koska törmään johonkin polkuun tai metsätiehen ennemmin tai myöhemmin.
- Koin suunnatonta lämpöä työstäni pariterapeuttina. Ajatus meni nopeasti ohi enkä tiedä, mistä se oikein tuli, mutta annoin senkin olla vaikka liittyi työhön.
Olin haahuillut melkein kaksi tuntia. Minulla alkoi olla nälkä ja jano, koska spontaanina haahuilijana en ollut varautunut niin pitkään keväisestä mutta vielä kovin raa`asta luonnosta hullaantumiseen. Aika lähteä kotiin. Juuri ennen Elimäen kirkonkylää olisin mennyt kahvila Piikaan ja Renkiin www.piikajarenki.fi , mutta se oli jo siltä päivältä suljettu. Ihan kahvilan vieressä on Suomen vanhin ja suurin puulajipuisto Arboretum Mustila www.mustila.fi , joka on muuten haahuilijan paratiisi.
Tältä näytti metsässä (kuvat Päivi Pollari):










