KevätSuunnistus 2021 – kisablogi
3.5.2021 – Neljäs blogikirjoitus Päiviltä – Kuvat myös Päivi Pollarin kuvaamia
Elimäen Hangasmäellä haahuilua
Aivan alkuperäinen suunnitelmani viimeiselle blogikirjoitukselle oli läskipyöräretki KevätSuunnistuksen kisa-alueelle Hangasmäelle aurinkoisessa säässä vapun päivän iltapäivällä. Tehokas ajelu, muutama kuva ja hyvä teksti. Aamupäivästä satoi räntää ja lämpömittari näytti +5. Vietin sohvalla aikaa television, villasukkakutimen ja kirjan kanssa. Oli luontevaa muuttaa suunnitelmaa. Hakisin vappuaaton kyläilypaikasta auton (illan kuohuviinin nautiskelun ja lautapelien jälkeen olin kävellyt taskulampun valossa kotiin puoli kolmen aikaan), hurauttaisin neljän kilometrin päähän Hangasmäelle ja nousisin ottamaan autosta muutaman täsmäkuvan. Sitten kotiin kirjoittelemaan suomalaisesta kangasmetsästä ja kymenlaaksolaisesta kumpuilevasta maastosta jotain nasevaa.
Kello oli kuusi illalla, kun sain itseni vihdoin viimein Teuroistenkirkkotielle, jonka varrella kisakeskus ja lähdöt ovat. Ajattelin kävellä metsätietä jonkin matkaa, jos saisin vähän parempia kuvia kuin tien varresta. Siitä se sitten lähti kuin huomaamatta. Haahuilu. Laji, jota rakastan, mutta teen aivan liian harvoin. Aurinkokin alkoi paistaa.
Sanakirjan mukaan haahuilu on kävelyä ilman syytä tai päämäärää. Haahuilija tarkastelee kaikkea mitä vastaan tulee mielenkiinnolla. Haahuillessa liike ei lopu. Ajattelin, että haahuilen nyt teidän kaikkien kisaajien, talkoolaisten, televisiointiporukan ja muiden puolesta, jotta te voitte keskittyä suunnistamiseen ja tärkeisiin tehtäviin KevätSuunnistuksessa.
Antautuessani haahuilulle minussa alkoi tapahtua haahuilijalle tyypillisiä asioita:
– kävely löysi itselleni sopivan hitaan rennon tyylin ja vauhdin
– ajatukset ja ideat alkoivat liikkua mielessä vapaina
– silmäni löysivät luonnon pienten ja suurten yksityiskohtien luo
– metsän oma WC oli juuri oikeassa paikassa tarpeen tullen
Päämäärä eli blogijutun kirjoittaminen ja siihen valokuvien ottaminen melkein unohtui. Ajatusvirta kulki menneestä nykyisyyden kautta tulevaan ja takaisin.
- Mietin 21 asuinvuottani Elimäellä, missä olen saanut nauttia esimerkiksi evakkotaustaisten karjalaisten vieraanvaraisuudesta ja ystävällisyydestä Mettälän kylässä, minne ensimmäiseksi muutin. Omakotitalo vuokralle löytyi aikoinaan Keltainen Pörssi -nimisen mainoslehden kautta.
- Katselin metsätiellä hevosenkengän jälkiä ja muistelin 50-vuotismatkaani Islantiin ja islanninhevosilla ratsastamista. Uskaltaisinko vielä hevosen selkään maastoretkelle?
- Tajusin aina vain paremmin, mistä johtuu, että Kymenlaakso on laakso. Ihastelin kumpuilevaa maastoa ja edessä näkyvää peltomaisemaa maatiloineen.
- Näin silmissäni Elimäen puukirkon ja sen paanukaton, joka tervataan joka viides vuosi talkootyönä.
- Hymähtelin muistolle, kun hain Kouvolaan sosiaalitoimistoon nuorten sosiaalityöntekijän paikkaa. Olin palannut Suomeen Englannista ja asuimme ystäväni pienessä mökissä Lohjalla. Puoli tuntia ennen hakuajan umpeutumista faksasin työhakemukseni työnantajalle paikallisen rautakaupan takahuoneessa.
- Pohdiskelin hieman turhautuneena mutta riittävän lempeästi, miksen saa haahuiluani kuriin suunnistaessa.
- Päätin kirjoittaa blogiin haahuilusta. Ajattelin, että voin haahuilla rauhassa, koska törmään johonkin polkuun tai metsätiehen ennemmin tai myöhemmin.
- Koin suunnatonta lämpöä työstäni pariterapeuttina. Ajatus meni nopeasti ohi enkä tiedä, mistä se oikein tuli, mutta annoin senkin olla vaikka liittyi työhön.
Olin haahuillut melkein kaksi tuntia. Minulla alkoi olla nälkä ja jano, koska spontaanina haahuilijana en ollut varautunut niin pitkään keväisestä mutta vielä kovin raa`asta luonnosta hullaantumiseen. Aika lähteä kotiin. Juuri ennen Elimäen kirkonkylää olisin mennyt kahvila Piikaan ja Renkiin www.piikajarenki.fi , mutta se oli jo siltä päivältä suljettu. Ihan kahvilan vieressä on Suomen vanhin ja suurin puulajipuisto Arboretum Mustila www.mustila.fi , joka on muuten haahuilijan paratiisi.
Tältä näytti metsässä (kuvat Päivi Pollari):
Takaisin kilpailun pääsivulle!
– * – * – * – * –
26.4.2021 – Kolmas blogikirjoitus Päivi Pollarilta – Kuvat Riikka Hillo
KevätSuunnistukseen on tulossa huippusuunnistajia ja televisioryhmä ja vaikka mitä. Siitä huolimatta minua mietityttävät enemmän sieluni peilit, itseni vihdoinkin aikuiseksi tunteminen ja lääkitykseni sivuvaikutukset.
Suunnistusystävissä parasta on ehkä se, kun he eivät koskaan kyllästy suunnistusjuttuihini. Eivät edes silloin, kun tarinani ja huippukokemukseni jauhavat vuodesta toiseen samaa rataa. Suunnistusystäväni Riikka Hillon kanssa puhumme näitä loputtomia juttuja puhelimessa, autossa, kyläillessä toistemme luona ja ennen ja jälkeen suunnistuksen.
Viime vuonna totuttu kaavamme hieman muuttui ja huomasin, että Riikka oli alkanut jutella suunnistusjuttuja myös jollekin uudelle tuttavalleen, jonka nimi on Markku. Tosin minulle heräsi tunne, että Markku ei suunnista tai jos suunnistaakin niin ei osaa suunnistaa eikä ymmärrä kompassista yhtään mitään. Mutta kartan lukemisesta Markulla tuntui olevan näkemystä aika paljon. Mietin, mikä ihme mies tämä uusi tuttavuus oikein on ja mistä hän on ilmestynyt Riikan elämään, koska viime vuonnahan Riikka ei koronan takia paljon muuta tehnyt kuin suunnistanut.
Riikan puheissa vilisi uusia juttuja kuten suojalasit, näkövääristymät, kuvan taipuminen tai sumeneminen, johtava silmä sekä mitä kaikkea silmän pohjasta voikaan nähdä. Aina Markku tuntui sanovan jotain viisasta ja juuri ne oikeat sanat. Tunsin itseni välillä tietämättömäksi ja tylsäksi. Olipa Riikka kerran mennyt Markun luo, jotta tämä kaivaisi hänen silmästään piilolinssin. Yritin udella, minkäs tason suhde hänellä oikein on tämän uuden tuttavuuden kanssa, kun välillä kuulosti, että he tapailivat jatkuvasti.
Lopulta se selvisi. Tämä Markku on Riikan luotto-optikko Markku Rouhiainen. Eihän sitä nyt kenenkään muun antaisi ronkkia silmäänsä jämähtänyttä piilolinssiä, joka oli juuttunut sinne kroonisesti liian kuivien silmien takia. Nyt Markku on räätälöinyt Riikalle suunnistuslasit, joissa oikealla on kaukolinssi ja vasemmalla lähityölinssi. Ja nimenomaan lähityölinssi, jotta ei tulisi vääristymiä ja kartan kuviot taipuisivat tai sumenisivat. Lähityölinssissä voimakkuus vaihtuu kuin moniteholinssissä, mutta ei yhtä voimakkaasti. Koska Riikalle Markku suunnitteli hieman erilaisen version kuin kenellekään muulle aikaisemmin, käyttivät he aikaa testaamiseen ja täydellisen version löytämiseen.
Ei ihme, että en ollut heti ymmärtänyt Markun olevan optikko, sillä tuon ammattiryhmän puheet menevät minulla aina toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, vaikka siinä silmistä puhutaankin.
Halusin varata Markulle ajan, koska olen kohta kymmenen vuotta suunnistanut sellaisilla sievillä, puolikaslinssisillä muovikakkuloilla ja kaipaan hieman kehittyneempää ratkaisua. Kakkuloissa olen menossa linssissä +4 enkä tiedä, onko valikoimassa enää vahvempia. Viime kaudella en enää havainnut kovin hyvin kiviä muusta maastosta (paitsi Kotkassa ne puolikkaan kerrostalon kokoiset), mutta en ole onneksi niihin vielä pahasti törmäillyt.
Soitimme minulle ajan Markulle ja Riikka lähti tukihenkilökseni Specsaversille. Ensin oli alkukartoitus. Sanoin ei suunnistuspiilolinsseille, koska joutuisin varaamaan Markulle ajan joka kerta ennen suunnistusta ja sen jälkeen, jotta hän hoitaisi piilolinssien silmiin laiton ja poiston. Niissä olisi eri vaihtoehtoja, jos sellaiset haluaisin. Ja mikä parasta, ne eivät huurru kuten silmälasit. Silti minä haaveilen kunnon suunnistussilmälaseista, jotka samalla suojaavat sieluni peilejä, joiksi silmiäni kutsun, olivat ne sitten kirkkaat, rähmäiset tai punaiset. Kunhan eivät tikkuiset ja oksaiset.
Seuraavaksi oli silmänpohjakuvaus. Jännittävä ja avartava. Silmänpohjassa näkyvät laskimoni ja valtimoni olivat oikeassa suhteessa toisiinsa, joten niiden perusteella minulla ei todennäköisesti ole huolta esimerkiksi huonoista kolesteroliarvoista. Tulipa samalla esiin, että taidan hieroa välillä öisin kuivia silmiäni, koska silloin tällöin huomaan aamulla kylpyhuoneen peilistä verisuonen katkenneen silmässä ja lähden silmämuna punaisena töihin. Markku selvitti myös uuden syyn, josta silmieni kuivuminen saattaa osittain johtua: estrogeenilääkitys.
Sitten alkoi se melkein kaikille tuttu loputon kirjaimien tuijottelu, joka tällä kertaa ei mennyt arvailuksi. Tunnistin kyllä sisäisen paineeni olla kiltti tyttö ja onnistua varsinkin alimmissa riveissä. Markku sanoi kehittyneensä 23 vuoden työkokemuksella aika hyväksi huomaamaan, jos asiakas yrittää huijata tai miellyttää.
Johtava eli dominoivampi silmäni on muuten oikea silmä. Se tutkittiin peittämällä vuorotellen toinen silmä ja tuijottamalla valokatkaisijaa. Näenköhän rastit aina ensin oikealla silmällä?
Jossain välissä jouduin myös silmänpainemittaukseen, joka saa koko kroppani aina jäykistymään ja hetkeksi taidan lopettaa hengittämisen. Senkin Markku hoiti leppoisasti juttelemalla. Toki on aina huojentavaa, kun saa kuulla, että arvot ovat kohdillaan.
Vielä en ole tehnyt lopullista ostopäätöstä, mutta jäin vakavissani harkitsemaan Markun tarjousta:
– oikeaan johtavaan silmään kaukolinssi +1,25
– vasempaan lähityölinssi, jossa alaosa +3,25 miedontuen yläosaan +1,25 verran (asteittainen muutos)
Testisilmälaseilla voisin käydä suunnistamassa ja kokeilla erilaisia ratkaisuja. Myös aivoille pitää antaa aikaa tottua siihen, että toisessa silmässä on eri ratkaisu kuin toisessa. Itse asiassa aivot on hetken aikaa totutettava siihen ennen jokaista suunnistuskertaa.
Lopuksi juttelimme hetken silmäleikkauksista. Kuuttakymmentä ikävuotta lähestyville lääkäri voi miettiä, tehdäänkö taittovirheleikkaus ennenaikaisena kaihileikkauksena vai normaalina taittovirheleikkauksena, jolloin silmän pintaa muotoillaan (Ai kauheeta!!). Tosin ennenaikaisessa kaihileikkauksessa silmän zoomauskyky häviää, joten karttaa on sen jälkeen pidettävä aina samalla etäisyydellä silmistä.
Markun luona ei muuten puhuta ikänäöstä vaan hienosti aikuisnäöstä. Jos sinulla on sama ongelma kuin minulla, että et usein tunne olevasi tai edes halua olla riittävän aikuinen, niin Markun luona tuokin asia korjaantuu. Tunnuin todella aikuiselta koko ajan.
Sain myös tietää, että sekä Markulla että Riikalla on akuutti 50 vuoden ikäkriisi. Itselleni sen iän saavuttaminen on ollut, ei tosin villitys, mutta ainakin uuden valloitus. Markku lohdutti Riikkaa, että 50 täytettäessä voi kokea olevansa lähempänä 40 kuin 30 ikävuotta. Riikka selvästi helpottui, hän kun oli siirtynyt heti juhlapäivänä lähemmäs 60. Itselleni tuo kääntyi, että olen lähempänä 70 kuin 40, joten se ei toiminut ihan samalla tavalla. Siitä huolimatta pidän Markkua hauskana ja hyvänä asiakaspalvelijana. Hänen ansiostaan todennäköisesti suunnistan joku päivä paremmin myös metsässä enkä vain suihkun jälkeen kotisohvalla.
PS. Olen pahoillani, jos ette ymmärrä jutun kaikkia optikkoteknisiä osuuksia. En ymmärrä minäkään. Ne on kopioitu muistiinpanoistani, jotka on kirjoitettu suoraan Markun puheesta.
************************************** Takaisin kilpailun pääsivulle! ********************************
30.3.2021 KevätSuunnistuksen kilpailublogi jatkuu Ensiapua antaen tai saaden vai kuinkahan tällä kertaa oikein kävikään – jutusta ainakin tuli maratonmittainen niin kuin tämän otsikonkin kanssa alkoi käydä
Ennen olin kirjoittajana sprinttityyppiä. Nykyään olen pääsääntöisesti keskimatkan tarinoitsija, mutta nyt tulin yllätetyksi. Tällä kertaa tarjoilen erikoispitkän matkan tekstiä. Suosittelen lukemaan rautaiseen loppuun asti!
Rautainen kolmikko KevätSuunnistuksen ensiavussa
Ajattelin päästä kerrankin helpolla ja nopeasti blogikirjoituksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Täsmäkysymykset ja niihin terveydenhuollon ammattilaisten rautaiset täsmävastaukset. Sitten leikkaan, liimaan, kopioin, siirrän ja se on siinä. Laitoin seuramme kolmelle vakioensiaputalkoolaiselle sähköpostiviestin, joka on alla tummennettuna muun tekstin välissä:
Hei Päivi Kekki, Terhi Harjula ja Hanna Lyyra!
Seuraava blogikirjoitukseni KevätSuunnistuksen sivuille olisi teistä ensiavun pelastajista. Toivottavasti sopii! Pyysin Lotta Määttää ottamaan viime kisoista teistä kuvia, joten niitä pitäisi löytyä. Toki voitte hyviä otoksia mulle lähettää.
Kiva, jos ehtisitte vastata 10 kysymykseeni vaikka jokainen erikseen. Toki jos haluatte tehdä sen kollektiivisesti, sopii mulle. Mä sitten tapani mukaan vääntelen niistä jotain, josta en vielä tiedä.
Loman takia olin jättänyt uhreilleni vain vähän vastausaikaa. Aikatauluni kiristyi entisestään. Vastauksia ei vielä kuulunut. Samalla aloin ymmärtää, että en itsekään haluaisi, jaksaisi ja ehtisi vastata tuollaiseen kysymyspatteristoon. Mietin vaihtoehtoja: lähetän ystävällisen mutta tiukan tiedustelun vastauksista, lähetän saman viestin ihan kenelle tahansa seuran terveydenhuollon ihmiselle ja toivon parempaa vastausprosenttia tai lähetän uuden viestin, jossa on vain viisi kysymystä, joihin voi vastata ainoastaan kyllä tai ei.
Päädyin neljänteen vaihtoehtoon: annan Päivin, Terhin ja Hannan nauttia talven viimeisistä hetkistä hiihtoladuilla ja hankikantokeleillä ja vastaan kysymyksiin itse. Toki olen tietoinen, että tässä tulee hieman sotkettua sotea mukaan, kun sosiaalialan ammattilainen vastaa itsensä tekemiin terveydenhuollon ammattilaisille tarkoittamiinsa kysymyksiin. Onneksi kyseessä on vapaaehtoistyö ja KevätSuunnistus-kisojen talkoohomma ja sen lisäksi vielä elämme erityisiä aikoja. Tässä siis omat vastaukseni – Olkaa hyvä!
1. Onko ensiavussa talkoileminen itsestään selvää terveydenhuollon ammattilaiselle?
Kyllä. Kouvolan Suunnistajissa tuntuu olevan jatkuvasti voimassa oleva ihan omansalainen valmiuslaki.
2. Missä haluaisit talkoilla, jos et olisi ensiavussa? Missä muissa hommissa olet talkoillut suunnistuskisoissa? Oletko joutunut muista hommista ensiapuhommiin? (huom. yhdessä kysymyksessä kolme kysymystä)
Suosikkitalkoohommani on ensiavussa enkä muualla haluaisi talkoillakaan. En siis ole joutunut muista hommista kesken kaiken ensiaputehtäviin.
3. Millainen valmius KevätSuunnistuksen ensiavussa on?
Erittäin hyvä.
4. Millainen skaala on hoitamissanne ensiaputehtävissä suunnistuskisoissa?
Mikki Hiiri -laastarilla näennäisen haavan hoitamisesta ummehtuneelta haisevaan vessaan lukkojen taakse joutuneen suunnistajan rauhoittelemiseen ja kaikkea siitä väliltä.
5. Millaisia ovat suunnistajille tyypilliset syyt tulla ensiapuun? Oletteko joutuneet lähtemään maastoon tai lähialueelle ensiaputehtävissä?
Hyvin tyypillisiä. Olemme.
6. Tuleeko ensiapuun psyykkisiä juttuja?
Harvoin. Kisaorganisaation blogisti tulee välillä juttelemaan ja etsiskelemään kirjoitusaiheita.
7. Miten neuvoisitte suunnistajia ennaltaehkäisemään vammoja suunnistuksen aikana, sitä ennen tai jälkeen?
Älkää ikinä aloittako suunnistusharrastusta. Jos jo olette suunnistamassa, keskeyttäkää välittömästi suunnistaminen ja palatkaa kotiin. Jos ette niin tee, luvatkaa itsellenne viimeistään veren valuessa suihkun lattialle, että tämä oli varmasti viimeinen kerta.
8. Mitä teet/teit päivätyöksesi? Onko talkoileminen siihen millaista vaihtelua?
Terveydenhuoltoa. On, pääsääntöisesti odottelua, kunnes …
9. Voitko kertoa jonkun mieleen painuneen tapauksen suunnistukseen liittyvistä ensiaputehtävistä? Hauskankin jutun?
Me terveydenhuollon ammattilaiset siirrymme heti tehtävästä seuraavaan. Ei meillä ole aikaa painaa mieleemme tapauksia saati keräillä juttuarkkuumme hauskoja juttuja kuten joillain muilla …
10. Kerro jotain, mitä en ole vielä hoksannut kysyä?
Hoksasit vähän liikaakin.
Kiitos! Ole hyvä.
Jos ehdit vastata tällä viikolla, ehtisin kirjoittaa jutun ennen lomaani. (jos tuo ei ole Hannan sähköpostiosoite, laitatteko viestin hänelle, kiitos!)
Hanna ei tainnut koskaan saada viestiäni ja Terhi ja Päivi ulkoilivat, katsoivat lempisarjojaan televisiosta ja hakivat take away -ruokaa ravintoloista. Taisivat ajatella, että ei sen blogistin kysymyksiin kannata vastata, kun se kuitenkin vääntää ne ihan oman mielensä mukaan.
Hyvää tulevaa viikkoa!!
Suunnittelin ja toteutin koko viikon tätä blogikirjoitusta. En ehtinyt ladulle, söin eineksiä ja lempisarja ehti poistua suoratoistopalvelusta, kun mietin tuskaisesti aamusta iltaan ja välillä öisinkin vastauksia tekemiini kymmeneen kysymykseen. (No ehkä hieman liioittelen.)
Tässä tämä nyt on. Mietin jo seuraavaa kirjoitusta. Aikamoista tämä vapaaehtoistyö.
—-
Apua! Juuri ennen kuin olin lähettämässä tätä juttua KS:n viestintätiimin Hannu Penille, huomasin Terhiltä tulleen sähköpostin. Hän oli yön pikkutunneilla vastannut kysymyksiini. Menin sanattomaksi enkä aio selittää enää mitään. Tai ainoastaan sen, että blogistin on pakko rakastua omaan tekstiinsä ja varsinkin sen luomisprosessiin. Sen kunniaksi saitte lukea ensin omat vastaukseni ja nyt vasta nuo kaipaamani rautaiset terveydenhuollon ammattilaisen vastaukset.
Moi!
Tässä minun vastaukseni, ollos hyvä.
Terhi
1. Onko ensiavussa talkoileminen itsestään selvää terveydenhuollon ammattilaiselle?
Ylipäänsä talkoileminen seuran hyväksi on itsestään selvää ja onhan se hienoa, että pystyy talkoilemaan koulutustaan vastaavassa hommassa, mutta kyllä tarvittaessa muutkin tehtävät kelpaavat.
2. Missä haluaisit talkoilla, jos et olisi ensiavussa? Missä muissa hommissa olet talkoillut suunnistuskisoissa? Oletko joutunut muista hommista ensiapuhommiin?
Ennen ensiapuhommia olin useimmiten maalissa talkoilemassa. Tehtävänäni saattoi olla painaa nappia aina kilpailijan tullessa maaliin tai kirjata ylös kilpailijoiden numeroita maaliintulojärjestyksessä. Talkootehtävien suhteen olen kyllä kaikkiruokainen. Jos pysymme työttöminä ensiapuhommissa, mikä on aina toivottavaa, niin olemme sitten auttaneet esim. kilpailunumeroiden keräämisessä talteen ja niiden lajittelemisessa.
3. Millainen valmius KevätSuunnistuksen ensiavussa on?
Tarjoamme perustason ensiapua. Pienet vammat pystymme hoitamaan itse. Vakavammissa vammoissa, kuten isot ommeltavat haavat tai murtumaepäilyt, sekä sairaskohtauksissa pyrimme estämään lisävahinkojen syntymisen ja stabiloimaan tilanteen niin, että potilas saadaan siirrettyä asianmukaiseen terveydenhuollon päivystyspisteeseen. Ensiapumme varustelu on astetta keskivertoa kotiensiaputarpeistoa monipuolisempi. Kisapaikalla on myös aina kaksi defibrillaattoria, jotka normaalisti ovat valmiudessa seuran iltarastivaunuissa.
4. Millainen skaala on hoitamissanne ensiaputehtävissä suunnistuskisoissa?
Skaala on laaja piilolinssien etsinnästä, tikkujen nyppimisestä, nyrjähtäneiden nilkkojen hoitamisesta, erilaisten haavojen kautta raajojen murtumiin ja aina elvyttämiseen asti.
5. Millaisia ovat suunnistajille tyypilliset syyt tulla ensiapuun? Oletteko joutuneet lähtemään maastoon tai lähialueelle ensiaputehtävissä?
Tyypillisiä syitä tulla ensiapuun ovat erilaiset naarmut, haavat ja ruhjeet, sekä nilkan nuljahdukset. Kilpailusta ja kilpailualueesta riippuen meillä voi olla maalialueen lisäksi ensiapupiste/pisteitä maastossa. Joitakin kertoja on myös tullut tarve jalkautua maastoon auttamaan.
6. Tuleeko ensiapuun psyykkisiä juttuja?
Puhtaasti psyykkisiä juttuja ei ensiapuun juurikaan tule. Sen sijaan fyysisen vamman ohessa useinkin hoidetaan myös kolhiintunutta psyykettä. Jos vamma on vaikuttanut kilpailusuoritukseen, niin varsinkin lapsilla ja nuorilla harmitus voi olla todella suuri, ja laastarin tai kylmäpakkauksen ohella tarvitaan myös tsemppausta.
7. Miten neuvoisitte suunnistajia ennaltaehkäisemään vammoja suunnistuksen aikana, sitä ennen tai jälkeen?
Vammojen syntyä voi ennaltaehkäistä riittävällä lämmittelyllä ennen suoritusta, myös loppuverkka olisi syytä muistaa, lähtemällä urheilemaan vain terveenä, pitämällä kuormituksen ja levon suhteen järkevänä, satsaamalla hyvään liikehallintaan, tasapainoon ja koordinaatioon, hiomalla suoritustaitoja, sekä ylläpitämällä riittävää lihasvoimaa. Ja jos vamma sattuu, niin adrenaliinihuurussakin pitäisi pystyä estämään lisävahingot eli sillä murtuneella nilkalla ei kannata vetää kisaa loppuun. Vamman paranemista pystytään usein nopeuttamaan pikaisella ensiavulla ja oikeanlaisella kotihoidolla. Jos paraneminen ei edisty odotetulla tavalla, pitää vammaa lähteä näyttämään lääkärille.
8. Mitä teet/teit päivätyöksesi? Onko talkoileminen siihen millaista vaihtelua?
Tällä hetkellä työskentelen geriatriaan erikoistuvana lääkärinä geriatrisella poliklinikalla. Työurani aikana olen tehnyt yleislääkärin työtä äitiys- ja lastenneuvolasta aina saattohoitoon, ja monenlaista siltä väliltä. Talkoileminen ensiaputehtävissä on hyvin erilaista nykyiseen työhöni verrattuna ja tuo mukavaa vaihtelua.
9. Voitko kertoa jonkun mieleen painuneen tapauksen suunnistukseen liittyvistä ensiaputehtävistä? Hauskankin jutun?
Mieleen on lähtemättömästi painunut toimiminen lääkärinä Sippu-Jukolassa 2005. Oli ainutlaatuista päästä kokemaan suurin ja kaunein suunnistustapahtuma myös ensiaputeltassa. Vuoroni sattui vielä yön tunneille, sen Jukolan yön muistan aina!
10. Kerro jotain, mitä en ole vielä hoksannut kysyä?
Suunnistajat ovat fiksua porukkaa. Ensiapuhommissa on ollut hienoa huomata, että kaveria ei jätetä-mentaliteetti on edelleen vahva suunnistuspiireissä. Suurin osa suunnistajista on valmis keskeyttämään oman suorituksensa auttaakseen apua tarvitsevaa kanssakilpailijaa.
PS. Että silleen. Kiitos Terhi! Onneksi Hanna ja Päivi olivat huomanneet viestini, jossa ilmoitin, että enää ei tarvitse vastata kysymyksiin. Olisi tullut ihan huippuhuippurautainen juttu. (ja toooosi pitkä ;), mutta tämän sentään jaksoin viritellä tähän – terveisin julkaisija Hannu P)
Turvallista KevätSuunnistusta!
Tämän EA-blogikirjoituksen kaikki kuvat on ottanut Lotta Määttä viime syksyn KevätSuunnistuksessa 6.9.2020 – Kiitos näistä ja muistakin tuon Tuplakeskimatkakisan kuvista, joita on lisää KS-facebook sivulla.
Takaisin kilpailun pääsivulle!
*******************************************************************************************
20.3.2021 KevätSuunnistuksen kisablogisti Päivi Pollari aloittaa tämän kevään bloginsa välineistä – annetaan hänen itse kertoa
Haluan aloittaa tämän vuoden KevätSuunnistuksen kisablogin kirjoittamalla jostain pysyvästä, johon voin luottaa ja tukeutua ja joka auttaa pulasta. Tosin jos sille tulee kupla otsaan, on siitä luovuttava ja hankittava uusi tilalle. Arvasitko jo?
No tietysti KOMPASSI!
Kiinalaiset olisivat voineet keksiä sananlaskun, että tärkeintä elämässä on suunnistus eikä mikään voi olla sen tärkeämpää. He kun keksivät jo ennen ajanlaskua kompassin esiasteen. Vieläkään ei ole selvitetty, kulkeutuiko kompassi Kiinasta eurooppalaisille vai keksivätkö nämä sen itsenäisesti.
Kiinassa kompassin kärki osoittaa etelän suunnan ja Euroopassa pohjoisen. Voisiko vastaus kiinalaissuunnistajien yllättäviin suorituksiin tai eksymisiin olla näin yksinkertainen?
Oma suhteeni kompassiin on kapea ja ongelmallinen. On joko levy- tai peukalokompasseja. Tähän havahduin konkreettisesti, kun eräs suunnistajaystäväni suunnitteli kompassitatuointia itselleen. Myönnän, että en ole innostunut tatuoinneista, mutta silti aloin miettiä, millainen oma kompassitatuointini voisi olla. Levykompassi, joka levenisi hauikseni muuttuessa alliksi. Peukalokompassi, joka joku päivä katoaisi vatsamakkaroitteni väleihin.
Kompassisuhdettani vaikeuttaa jo lapsena alkanut auktoriteettien vastustus. Onneksi se on nykyään jo lieventynyt. Mieleni mielestä sitä voi ihan hyvin mennä vähän vinoon, vaikka kompassin nuoli osoittaa aivan muualle. No ei voi tai ainakaan minä en voi. Toisaalta jään kotiin makaamaan sohvalle, jos alan liikaa miettiä kompassin toimintaa:
“Magneettisella kompassilla suunnistettaessa on otettava huomioon, ettei kompassi osoita todelliselle pohjoisnavalle. Kompassin näyttämään vaikuttaa sekä magneettisen pohjoisnavan paikka että magneettikentän paikallinen muoto. Kompassi ei siis osoita myöskään magneettiselle pohjoisnavalle, toisin kuin yleensä luullaan. Suomessa magneettinen pohjoisnapa näkyisi hiukan tosipohjoisesta länteen, mutta kompassin poikkeama eli eranto onkin hieman pohjoisesta itään. Eranto on erisuuruinen riippuen suunnistajan sijainnista maapallolla. Tarkan suunnan saamiseksi on tunnettava sijaintipaikkansa eranto ja korjattava sillä kompassin näyttämää suuntaa.”
(Lähde Wikipedia)
Välttääkseni diagnoosin kompassiahdistus (= potilas kykenee suunnistaessa miettimään ainoastaan sijaintipaikkansa erantoa maapallolla ja tunnustelee rasteilla maassa maaten magneettikentän paikallista muotoa) päätin hankkia tukiopetusta kompassin käytössä. Korona-aikaan tietysti tehokkaasti ja turvallisesti lähettämällä täsmäkysymyksiä Kouvolan Suunnistajien huippukisaajalle Marja Laukkaselle D45 ja seuran kasvatille nykyään Lahden Suunnistajissa kisaavalle Elisa Mattilalle D20. Molemmat tulevat kisoista yleensä mitali kaulassa ja heidän nimensä ovat iltarastituloslistan toisessa päässä kuin omani, joten heidän on pakko osata käyttää kompassia.
Marja Laukkaselle kompassi on ehdottomasti levykompassi, joka on enemmän kuin apuväline. Hänen suunnistuksensa perustuu pitkälti suunnassa kulkuun ja kompassin käyttöön. Suunnan seuraavalle rastille Marja ottaa vauhdissa usein jo ennen kuin on saapunut rastille ja rastivälillä uudestaan kerran tai pari. Marja on pyöritellyt kompassia yli 35 vuotta päivin ja varsinkin öin. Viime aikoina hän on opetellut käyttämään levyn suurennuslasia, jotta polut ja jyrkänteet eivät menisi sekaisin. Hän siis osaa karttamerkit. Hetken jo mietin, että tämä meidän vauhtileidimme etenee suunnalla, kun ei millään muista, mitä ne ihmeelliset merkit kartassa tarkoittivatkaan.
Uskon, että todellisuudessa Marjalla on kompassiriippuvuus, jota nuorisovalmentajamme Samu Heiska yrittää välillä hoitaa. Yksittäinen hoitokerta voi onnistua, mutta potilas todennäköisesti palaa välittömästi totuttuun vanhaan tapaansa välttääkseen ahdistuksen.
Tässä Marjan kuvaus hoitokerrasta:
“Viime viikolla olimme Jyväskylässä tekemässä kaksi harjoitusta. Samu antoi käteen vaativan näköisen rinnekartan ja antoi ohjeeksi, että kompassi takataskuun. Apua!! Ei onnistu! Kompassi oli kädessä, mutta yhtään en katsonut. Olin aika ylpeä itsestäni. Hiljaisessa vauhdissa pystyi lukemaan kaikki ja rastit löytyivät muutamaa lukuunottamatta hyvin. Sanoinkin, että voihan sitä näinkin näköjään suunnistaa, lukemalla karttaa.”
Toinen tukiopetusopettajani Elisa Mattila ei ole koskaan suunnistanut levykompassilla vaan peukalokompassi on hänen välineensä. Elisa tukeutuu pääsääntöisesti kartan lukemiseen ja käyttää kompassia varmistaakseen, että kartta on oikein päin ja hän on lähdössä oikeaan suuntaan. Nuorena Elisa suunnisti ensin ilman kompassia ja aluksi sen käyttäminen ärsytti häntä kunnes siitä tuli hyvä apuväline.
Sisäinen suunnistuspsykiatrini voisi diagnosoida Elisan pakonomaiseksi varmistajaksi, mutta alankin ymmärtää, että suunnistajia on monenlaisia ja he käyttävät kompassia ja karttaa itselleen sopivilla tavoilla.
Olen innoissani! Tämän vuoden suunnistustehtäväni on monipuolinen kompassin käyttö ja auktoriteettiongelmastani vapautuminen suunnistuksen avulla. Ette tule näkemään minua rastilla tutkimassa magneettikentän muotoa tai otsa rypyssä miettimässä erantoa. Otan vauhdissa suunnan ja varmistan lennossa oikean polun, ainakin mielikuvaharjoituksissani.
KevätSuunnistuksessa aion kahvinkeittovuoron lomassa piiloutua jonkun kuusen alle havainnoimaan, miten Suunnistus- ja Viestiliigan huiput käyttävät kompassia. Siellä nähdään!
Jutun julkaisija ei malttanut kompassikuvia lisätessään pysyä vain tavallisissa kompasseissa, joten tässä teille “Moraalinen kompassi” – Kiitos Fingerpori rautalangasta 10.3.2020!