KevätSuunnistus 2021
Ratamestariryhmän johtajan tunnelmia

Lueskelin vanhoja Suunnistajalehtiä etsien tietoja Kymen Rastiviestin alkuperästä, koska kyseinen viesti elvytetään Viestiliigan osakilpailuksi. Huomasin siinä samalla, että 14.5.1961 olen suunnistanut ensimmäisen kerran kilpaa virallisessa kilpailussa. Toki jo 1960 neljäntoista ikäisenä olin tavoittelemassa Joensuun Yhteiskoulun ja Pohjois-Karjalan oppikoulujen mestaruuksia. Ensin mainitun voitin, toisessa kisassa löysin vain kaksi rastia.

Niinpä julistan KevätSuunnistuksen 2021 suunnistusharrastukseni 60-vuotisjuhlakilpailuksi.

Suunnistusliigan Kevät-keskaria ratamestaroi Jukka Tani ja Viestiliigan osakilpailu Kymen Rastiviestiä Marko Uotila. Hänellä on meriittinään Sippu-Jukolan 2005 ratamestaritehtävät.

Ratasuunnitelmat ovat jokseenkin valmiit. Myös iso osa rastipukkeja talvehtii jo toista kertaa, koska KevätSuunnistus 2020 peruttiin koronan vuoksi. Tässä Hangasmäen maastossa kylläkin juostiin heinäkuussa 2020 Arboretum-rastit, joten maisemat ovat monille tuttuja. Ehkä kohdalle sattuu joku tuttu rastipistekin.

Maisema on tietysti jonkin verran muuttunut pääte- ja harvennushakkuiden vuoksi. Niistä ei suurta harmia ratasuunnittelulle kuitenkaan ole ollut. Hyvä uutinen oli UPM-metsän ilmoitus, että lähes puolen neliökilometrin harvennushakkuu lykkääntyy seuraavaan vuoteen.

Myös valvojat ovat olleet töissään. Asko Karjalainen Iitin Pyrinnöstä katsoo kansallisten sarjojen perään ja Reijo Mattinen Joutsenon Kullervosta on ohjeistanut liigaratojen ratamestareita.

Uusin vanha kartta löytyy Arboretum-rastien reittihärvelistä viime kesältä.

-Heikki Kyyrönen-

Vuodet eivät ole veljiä keskenään. Tuo pitää kyllä paikkansa, kun katsoo tätä viime talvena talvehtivaa rastipukkia. Kuvaus helmikuussa 2020.

Paluu kisan pääsivulle