Kuntosuunnistajan blogi, osa 7: Fiilistelyä ja yllätyssaalis

Vanhan sanonnan mukaan urheilija ei tervettä päivää näe. Päteekö sama viisaus myös kuntoilijaan? En tiedä, mutta ainakin oma ruhoni on viime viikkoina reistannut monin tavoin ja pakottanut sekä hidastamaan vauhtia että suorastaan pitämään taukoa liikunnasta.

4. elokuuta läksin jääräpäisesti Lehtomäen maastoon rasteja haravoimaan siitä huolimatta, että päätä särki ikävästi. Ajattelin, että sinnehän jäävät, kesäiseen metsään, kaikki vaivat. B-rata, kiitos!

Virhe. Meno oli jähmeää alusta lähtien. 7. rastilla laatta pyrki jo kurkkuun, ja silmissä musteni. Piti nojailla isoon kiveen vähän aikaa, ennen kuin pystyin jatkamaan matkaa.

Vakituinen suunnistus- ja elämänkumppanini arpoi vieressä, soittaisiko meille taksin vai ambulanssin. Omin tönköin jaloin könysin lopulta pois metsästä, ja kaikki rastitkin taisimme löytää.

Yöllä päänsärky yltyi sietämättömäksi. Olin saanut elämäni ensimmäisen migreenikohtauksen, ja lääkärissä selvisi, että sen päälle myös virtsarakkotulehduksen -ensimmäinen lajissaan sekin.

Ei ihme, ettei oikein kulkenut.

Jatkoselvittelyissä toisen lääkärin johdolla kävi ilmi pitkäaikaisempikin syy sille, että hölkkä on jo pitkään tuntunut kovin hapokkaalta. Elimistöni rautavarastot olivat päässeet vaivihkaa hupenemaan olemattomiin. Varastorautaa oli jäljellä niin vähän, että lääkäri suorastaan kielsi minulta kaiken vähänkin kuormittavan liikunnan puoleksi vuodeksi.

Nyt sitten tankkaan rautaa ja yritän ottaa iisisti.

Ensin mainittu on helppoa, mutta jälkimmäisessä on opettelemista. Kun on koukussa hikiliikunnan tuottamiin endorfiineihin, sunnuntaikävely ei maistu miltään.

15. syyskuuta päätin kuitenkin kokeilla, onko rasteilla mahdollista käydä fiilistellen.

Viitakummun kentältä lähtevistä, Alexander Pullisen tekemistä radoista valitsimme 4,7 kilometrin pituisen B:n. Lähdössä sovimme, että etenemme ainoastaan kävellen.

Sopimus piti, ja kokemus oli yllättävän hyvä. Tusina rastia sisältänyt rata antoi sopivasti haastetta. Suopohjainen metsä tuoksui huumaavasti. Oltiin niin lähellä asutusta, että hirvikärpäsiä ei tullut vastaan ainuttakaan.

Veri lähti kiertämään, ja tuli lämmin, muttei läkähdys.

Kahdessa kohdassa mies melkein kompastui kantarelleihin. Sienet poimittiin talteen ja tuotiin kotiin hupussa.

Irma

Kouvolalainen Irma Jäppinen on Kouvolan Suunnistajien 10-vuotisjuhlavuoden kuntosuunnistusblogisti. 59-vuotias Irma hurahti suunnistukseen yli viisikymppisenä. Sitä ennen lajeja ovat olleet ratsastus, maastohiihto ehdottomasti perinteisellä tyylillä, puulaakilentopallo, kyykkä, pyöräily 3-vaihteisella, kotitarvesammakkouinti ja hölkkä. Palkintokaapissa kiiltävät mitalit esteratsastuksen piirinmestaruudesta ja akateemisista kyykän MM-kisoista. Hyvä pohja suunnistukselle, jossa jokainen kerta on omansalainen. Tällä poikkeuksellisesti alkaneella suunnistuskaudella pääsemme lukemaan Irman ajatuksia ja kokemuksia kuntorasteista

* Irman ensimmäinen blogikirjoitus ja blogin esittely – Kerrasta koukkuun
* Toinen blogikirjoitus – Kausi korkattu
* Kolmas blogikirjoitus – Oivallus Töröstillä
* Neljäs blogikirjoitus – Härkää sarvesta: A-radalle
* Viides blogikirjoitus – Tauon jälkeen tositoimissa
* Kuudes blogikirjoitus – Ekoja kertoja