Oivallus Töröstillä – kuntosuunnistajan blogi, osa 3
Omatoimirastit kutsuivat tällä viikolla Töröstille ja Palomäelle. Taisteluparin iltavuorojen takia kummankin radan ensi-illat jäivät minultakin väliin. Vaan ei hätää: omatoimirasteille oli mahdollista mennä vielä viikonloppunakin.
Valitsimme Töröstin. Kohde on vain pienen kävelymatkan päässä kotoani. On ylellistä, kun voi siirtyä liikuntapaikalle tarvitsematta käynnistää autoa!
Törösti kiinnosti myös siksi, että meillä oli sieltä entuudestaan kahdenlaisia kokemuksia. Marraskuussa 2018 taapersimme siellä 1,8 kilometrin C-rataa reilusti yli puoli tuntia, vaikka rasteja oli vain seitsemän, eivätkä ne taatusti olleet pahoissa paikoissa.
Huhtikuussa 2019 onnistuimme samoissa maisemissa huomattavasti paremmin. Vaikka rata oli melkein puoli kilometriä pitempi ja rastejakin oli 10, saavuimme maaliin noin 26 minuutissa. Kerrankin tulosluettelossa oli vielä meidänkin jälkeen useita nimiä.
Nyt päätimme nostaa vaikeusastetta ja lähteä B-radalle. Rata näytti kartasta katsoen mukavalta. Saara Turkka oli piilottanut kolmen kilometrin matkalle 14 rastia siten, että suurin osa oli pururadan maastossa. Lisäksi oli pari piipahdusta asuinalueille ja aikuiskoulutuskeskus Taitajan pihapiiriin.
Olimme radalla lauantaina. Ketään muita koko metsässä ei sitten ollutkaan, paitsi yksi henkilö maastopyörineen. Koronan tartuntariskin lisäksi myös suuren urheilujuhlan tuntu loisti siten poissaolollaan. Tuntui hiukan orvolta, mutta emme antaneet sen häiritä.
Sen sijaan keskityimme tutkimaan karttamerkkejä ja lukemaan maastoa huolellisesti ehkä ensimmäisen kerran koko suunnistushistoriamme aikana. Ja – yllätys, yllätys – rastit löytyivät yhtä poikkeusta lukuun ottamatta juuri sieltä, mistä niitä etsimmekin. Tavallista tarkempi piti toki olla, koska maastossa olivat enää pelkät nauhat.
Syntyi oivallus: Tähän saakka olemme rymistelleet metsässä periaatteella ”vauhti korjaa virheet”. Kun ajanottoa ja ohi paahtavia kanssasuunnistajia ei ole, suunnistustaitomme saattavat vähitellen jopa kehittyä. Jotakin hyvää siis koronastakin!
Vaikka rata ei ollut pitkä, Töröstin mäet haastoivat juuri sopivasti sekä jalkalihakset että deodorantin. Mainiota suunnistuskokemusta verotti tällä kertaa vain yksi ongelma. Viimeistä rastia, jonka meidän kartanlukutaitojemme mukaan piti olla Taitajan jäteaitauksessa, emme löytäneet, vaikka kuinka pengoimme. Olikohan joku ehtinyt viedä sen?
Irma
Kouvolalainen Irma Jäppinen on Kouvolan Suunnistajien 10-vuotisjuhlavuoden kuntosuunnistusblogisti. 58-vuotias Irma hurahti suunnistukseen yli viisikymppisenä. Sitä ennen lajeja ovat olleet ratsastus, maastohiihto ehdottomasti perinteisellä tyylillä, puulaakilentopallo, kyykkä, pyöräily 3-vaihteisella, kotitarvesammakkouinti ja hölkkä. Palkintokaapissa kiiltävät mitalit esterastuksen piirinmestaruudesta ja akateemisista kyykän MM-kisoista. Hyvä pohja suunnistukselle, jossa jokainen kerta on omansalainen. Tällä poikkeuksellisesti alkaneella suunnistuskaudella pääsemme lukemaan Irman ajatuksia ja kokemuksia kuntorasteista.
LIITY JÄSENEKSI KIVAAN SEURAAN!
