Category: Ajankohtaista

Elisa Mattila ja Marja Laukkanen keskimatkan Suomen mestarit

– Virheetön suunnistus, tiivisti keskimatkan tuore Suomen mestari Elisa Mattila päivän suoritusta. Suunnistuksen R1:n SM-keskimatka järjestettiin Kangasala SK:n isännöimänä helteisessä Ponsassa. Elisa Mattila voitti D15-sarjan mestaruuden yli kolmen minuutin erolla toiseksi tulleeseen Lynxin Suvi...

Valvojakäynti SM-pysun kilpailukeskuksessa

SSL:n valvoja (TA) Tapani Koskela kävi torstaina 18.5 tutustumassa kilpailukeskukseen ja ennen kaikkea lähtö- ja maalijärjestelyihin. Koskela totesi maalialueen tilavaksi, jonne on helppo järjestää lajin vaatimat toiminnot. Kilpailun ratavalvoja Petri Kiiskinen on omalta osaltaan...

KevätSuunnistukseen 440 osallistujaa – kilpailukeskus valmiina

  Aurinkoisen, muttaa tälle keväällä tyypillisen kolean sään saatteleman talkoojoukko pisti kisapaikat järjestykseen. Osanottajamäärä jäi hieman aiemmista vuosista, sillä Hollolan kisa ihan naapurissa vienee noin 70 vakiokävijää sunnuntaina Hollolaan. Kilpailun johtaja Eveliina Hasu katseli...

10mila KS:n miesten silmin

Viime viikonloppuna juostu 10mila-viesti oli tapahtumarikas. Järjestäjän tavoitellut osuusajat jäivät kärjeltäkin vain tavoitteeksi. Tiedossa oli, että maasto on fyysisesti ja taidollisesti haastava, mikä lopulta näkyi usean joukkueen suurina virhemäärinä. Tällä kertaa myös KS-miesten joukkue...

10mila-reissu

Tänä vuonna 10mila-viesti kisattiin Göteborgin mäki- ja suorikkaassa maastossa. KS:n naisten sekä miesten joukkueella oli tarkoitus majoittautua viestiä edeltävä ja itse viestiyö paikallisessa mökissä metsän suojassa. Kaikki olivat väsyneitä matkasta ja odottivat malttamattomina perille...