Leimaus-leirin 2014 sählypelit.

Leimaus-leirin 2014 sählypelit.

Kouvolan Suunnistajien nuorten leiriohjelmaan kuuluu seuran nuorisotiimin järjestämiä, Kaakon Suunnistuksen alueellisia ja Suunnistusliiton valtakunnallisia leirejä. Nuorilla on myös mahdollisuus osallistua huipputiimin järjestämille leireille ja harjoituksiin.

Leimaus-leiri 2022

Leimaus-leiri on nuorten valtakunnallinen suunnistusleiri. Leiri on Suomen Suunnistusliiton lajitapahtuma 8-18-vuotiaille ja se pidetään vuosittain kesäkuun alkupuolella. Koronavirustilanteen vuoksi vuonna 2020 ei järjestetty Leimaus-leiriä, vaan kaikki jo myönnetyt leirit siirtyivät vuodella eteenpäin. Viime vuoden 2021 leiri järjestettiin muutoksien jälkeen vasta elokuussa ja nyt on tarkoitus palata normaaliin järjestelyajankohtaan.

Leimaus-leiri 2022 järjestetään 6.-9.6.2022 Kuopion Rauhalahdessa.

Lisätietoja löytyy Leimaus 2022 nettisivuilta.

Valtakunnallinen Kompassi-tapahtuma 2022

Uudistetussa Kompassi-tapahtumien sarjassa järjestetään aluetapahtumisen lisäksi Valtakunnallinen Kompassi-tapahtuma 21.8.2022 nuorten superviikonloppuna. Kymin Suunnistajat yhteistyössä Vehkalahden Veikkojen suunnistusjaoston kanssa järjestää 20.-21.8.2022 suunnistuksen superviikonlopun Kotkassa Laajakosken Honkalassa.

Viikonlopun aikana järjestetään neljä eri tapahtumaa. Lauantaina tapahtumaviikonloppu alkaa 12-18 -vuotiaiden legendaarisella Nuorten Jukolalla.

Sunnuntaina ovat vuorossa valtakunnallinen Kompassi-kilpailu alle 14-vuotiaille sekä 16-20 -vuotiaiden INOV-8 -liigan finaali. Kisaviikonloppu päättyy Viestiliigan osakilpailuun, Kymen Rastiviestiin. Luvassa on myös kuntosuunnistusta lasten ja nuorten huoltajille..

Koko kilpailuviikonlopun tiedotus tapahtuu Nuorten Jukolan nettisivuilla. Vastaava viikonloppu  järjestettiin viime vuonna ensimmäisen kerran Valkeakoskella hieman eri kilpailutapahtumin.

Kaakon Alueen / Kaakon Suunnistuksen (KaaSu:n) leirit 2022

Kaakon nuorten suunnistajien leirejä järjestetään runsaasti kaudella 2022. Useita leirejä järjestetään Kaakon ja Savo-Karjalan alueen seurojen yhteistyönä, nk. “Itä-Suomen Junionin” merkeissä suunnattuna erityisesti 14-20 vuotiaille aktiivisesti suunnistaville.

Leirisuunnitelma

Sprinttileiri, Hamina ja Kotka 3.-4.2022 (VeVe ja KyS)
Pääsiäisleiri, Pöytyä 15.-1.4.2022 (LappRi; Teema: Suunnitelma ja rastinotto)
Leijonaleiri, Ruokolahti 26.-28.5.2022 (SK Vuoksi; Teema: Käyrien avulla suunnistaminen)
Helleleiri, Pohjois-Karjala 1.-2.7.2022 (KR; Teema:  Suunnassa kulku ja matkan arviointi)
SM-leiri, Anttolanhovi 8.-9.(/10.)8. (Navi; Teemat: Reitinvalinta, tuntuma 1:15000)

Syksylle on lisäksi suunnitteilla leiri 12-18-vuotiaille Imatran Kylpylässä.

Leireistä julkaistaan yleistä tietoa Kaakon Suunnistuksen nettisivuilla. Kannattaa katsoa myös SK Vuoksen IS Junioni-sivu!

KS:n omat leirit 2022

Seuraavien leirien ajankohta avoin.

Suunnitteilla mahdollisesti pitää päiväleirinä kesäkuun aikana. Lisätietoa julkaistaan kun järjestelyt etenevät.

Valmennuksen leirit aina myös junnuille!