Mustilan Arboretum – suunnistajan silmää hivelevä nähtävyys
Heinäkuun neljäntenä satojen suunnistajien matka käy Elimäen Hangasmäelle Kouvolan Suunnistajien nopeasti virittämään pitkän matkan kilpailuun. Kilpailun areena on vain parin kilometrin päässä Mustilan arboretumista.
Mikä oivallinen tilaisuus yhdistää kilpailumatkaan kiinnostava käyntikohde. KS piti tärkeänä tehdä tiettäväksi tällaisen matkayhdistelmän ja pyysi lupaa nimetä kisansa Arboretumin mukaan.
Kun Kouvolan Suunnistajat tarjosi tilaisuutta esitellä toimintaamme todellisille metsien urheilijoille, syntyi päätös lähteä mukaan Arboretum-rasteille varsin nopeasti, vaikka muuten toimintamme on pitkäjänteistä ja laivamme kääntyy hitaasti, kertoo Arboretumin toiminnanjohtaja Jukka Reinikainen.

Arboretum Mustilan perusti todellinen valtioneuvos A. F. Tigerstedt Mustilan kartanon länsipuolella sijaitsevalle Kotikunnaan mäelle. Ensimmäiset istutukset tehtiin 1902. Tarkoituksena oli tutkia ulkomaisten havupuiden viihtymistä metsäpuuna verrattuna kotimaisiin puulajeihin.
Arboretum-rasteille lahjoitamme lasten sarjoihin douglaskuusen siemeniä. Douglaskuusi on peräisin Amerikasta ja se on suurin puu, mitä Suomessa voidaan kasvattaa. Amerikassa se saavuttaa 100 metrin pituuden. Meillä tällä hetkellä korkein kuusi on 43-metrinen. Puu on komea pihapuu ja metsänreunan rikastuttaja, kuvailee Reinikainen yhtä puiston nähtävyyksistä.
Douglaskuusi on arvopuuta, hyvin lahonkestävää. Sen juurissa viihtyvät Amerikassa tryffelit ja kiehtovaa on puun pitkäikäisyys, Amerikasta löytyy jopa yli 1000 – vuotiaita yksilöitä. Eurooppaan ensimmäiset douglaskuuset istutettiin 180 vuotta sitten ja ne ovat Euroopan korkeimpia puita.
Puun kasvattaminen siemenestä on yleensäkin hyvin symbolista: nuoret laittavat alulle jotakin, mikä säilyy useita sukupolvia. Samalla opitaan, että kaikkea hyvää ei saa heti ja asioiden eteen on nähtävä vaivaa. Lisäksi puita kasvattamalla nuorella on mahdollista kantaa oma kortensa kekoon hiilinielujen lisäämiseksi, maalaile Jukka Reinikainen.
Toiminnanjohtaja Jukka Reinikaiselle suunnistus on tuttu urheilumuoto. Aikoinaan alle 15-vuotiaana aloitettu suunnistusura Korian Ponnessa jatkui muutamia vuosia.
Lasten sarjojen osanottopalkinnon lisäksi Arboretum Mustila lahjoittaa arvontapalkinnoiksi muutamia puiston päiväkortteja.
Lisätietoa: http://www.mustila.fi/Esittely
