Viestipronssi kruunasi Tuuli Suutarin EM-kilpailut
EM-kilpailut ja samalla maailmancupin finaalikierros käytiin viime viikon aikana Venäjän Hanti-Mansijskissa. Tuuli pääsi kisaviikon päätteeksi tuulettamaan ensimmäistä EM-mitaliaan, viestipronssia yhdessä Marjut Turusen ja Salla Koskelan kanssa. Voitto meni tiukan kirikamppailun päätteeksi Ruotsiin ja hopea Venäjälle.
Tuuli toi Suomen ensimmäiseltä osuudelta vaihtoon 3.32 järjen jälkeen, mutta oli ensimmäinen joukkueista, jotka olivat hiihtäneet pitkän hajonnan ensimmäisellä osuudella. Tuuli kommentoi aloitusosuuden olleen hallittu perusvarma suoritus, vaikka porukka katosi nopeasti ympäriltä. Leimausyksiköiden kanssa oli hieman ongelmia ja etenkin ylämäissä huomasin viikon rasitukset.
Henkilökohtaisista kilpailuissa Tuuli pärjäsi parhaiten keskimatkan yhteislähdössä ollen 14. Niin fyysisesti, kuin taidollisesti vaativassa kilpailussa tapahtui paljon ja mm. sukset sai ottaa monta kertaa jalasta. Sprintti oli hyvää tekemistä, mutta sähäkässä kisassa kaikki reitinvalinnat eivät osuneet kohdalleen ja tuloksena 19. sija. Pitkällä matkalla hyvän alun jälkeen tuli monen minuutin eksyminen ja tuloksena 20. sija. Tässä jutussa on käytetty EM-kilpailujen tuloksia, jotka ovat voivat hieman poikkeavat hieman maailmancupin tuloksista, sillä kansallisen ryhmän hiihtäjiä ei näihin lasketa.
Kilpailusivut tuloksineen löytyy https://esoc2020.ugrasport.com/
Koronan aiheuttamien poikkeusolojen takia sekä opiskelijoiden MM-kilpailut Rovaniemellä että Lapin lumirastit Kemissä on peruttu.
Kuvat SSL/Timo Mikkola