Suuntana Imatra
Kilpailijat alkavat vähitellen saapua Imatralle ja hiihtosuunnistuksen arvokisaviikko pyörähtää todenteolla käyntiin tiistaina kun aikuisten EM-kilpailut starttaavat sprinteillä. Nuoret (alle 20v.) pääsevät taistelemaan MM-mitaliesta ja juniorit (alle 17v.) EM-mitaleista keskiviikkona niin ikään sprintin merkeissä. Torstaina on pitkien matkojen päivä ja nuorempien saavuttua maaliin päästetään irti veteraanit, joita meidän seurastakin on useita kisaamassa MM-titteleistä. Perajantain välipäivän jälkeen kisataan vielä mielenkiintoiset keskimatkan kisat sekä viestit.
Kilpailukeskuksena toimii hieno Ukonniemen stadion, jossa pääsee seuraamaan tapahtumia sekä sadionilla, että maaston tapahtumia näytön välityksellä. Joten kannattaa joku päivä hypätä autoon ja hurauttaa Imatralle aistimaan urheilujuhlan tuntua. Urheilijoita kilpailuihin on ilmoittatunut yli 700, joten seurattavaa riitää. Jos kuitenkin päätät jäädä kotiin kannattaa avata Yle Areena keskiviikkona klo 12.30 sillä silloin tulee Imatralta suoraa lähetystä aikuisten sprinttiviestistä. Tässä kisassa riittää takuuvarmasti seurattavaa sillä se kilpaillaan kahden hengen sekajoukkueilla, joista molemmat kiertävät vuorotellen kolme 7-10minuutin mittaista rataa. Myös muut aikuisten kisat on seurattavana netti lähetyksenä, jossa tarjoitaan kuvaa stadionilta, maastosta sekä gps-käyrää.
No sitten niihin urheilijoihin, ollaanko siellä valmiita:
Tähän kauteen olen lähtenyt mielessä Imatran kisat ja siellä 10 sakkiin sijoittuminen, vaikka aikuisten pääkoitos kilpaillaan maaliskuussa Venäjällä. MM-kisoihin pääseminen edellyttää kuitenkin hyviä suorituksia EM-kisoissa, joten olen päättänyt keskittyä niihin ensin ja miettiä Venäjän kisoja sitten niiden jälkeen. Nyt fiilis on luottavainen ja rauhallisen innostunut, olen pystynyt tekemmän hyviä treenejä ja fiilis hyvä. Itselläni isoimpana haasteena tulee varmaan olemaan palautuminen kisojen välissä, sillä kisatahti on todella tiivis ja joka päivä pitää pystyä antamaan kaikkensa.
-Mirka
Jännittää, mikä ei ole mitään uutta. Tavoitteet ovat viime kauden seurauksena aika korkealla eli olisi hienoa saada kotiin mahdollisimman monta mitalia. Kunto on kohdillaan ja jos suunnistus pysyy kasassa kaikki on mahdollista. Kilpakumppanit ovat kovia eikä mitään ilmaiseksi saa.
-Tuuli
Kisoihin oon lähössä luottavaisin mielin. Varsinaisia sijoitustavoitteita en ole asettanut, koska olen ekaa kertaa 20 vuotiaiden sarjassa, jossa taso on kova. Lähden tekemään omia mahdollisimman virheettömiä suorituksia ja sen sitte näkee että mihin se riittää.
-Henna
Hyvin sujunut harjoituskausi ja alkutalven hyvät kisasuoritukset nostivat odotukset Imatran kisoihin korkealle. Mutta jouluna tuli lunta tupaan. Sairastuin silloin ensimmäisen kerran ja tammikuun alussa uudestaan. Nyt olen saanut harjoitella kaksi viikkoa jospa tämä tästä. Tavoitteena henkilökohtainen mitalli.
– Elmeri
Ohjelma kokonaisuudessaa, tulokset sekä muuta informaatiota löytyy kisasivuilta http://skiofinland.fi/
Tiistai 7.2.2017
11.00- Aikuisten EM, Sprintti
17.00-18.00 Avajaiset stadionilla
Keskiviikko 8.2.2017
9.30 Nuorten MM, sprintti
10.30 Junioreiden EM, sprintti
12.30 Aikuisten EM, Sprinttiviesti
Torstai 9.2.2017
9.30 Aikuisten EM, pitkä (yhteislähtö)
9.50 Junioreiden EM & nuorten MM, pitkä (yhteislähtö)
12.00- Veteraanien MM, pitkä
18.00 Tanssi-ilta, Imatran Kylpylä
Perjantai 10.2.2017 (välipäivä)
10.00-13.00 Viralliset harjoitukset pitkän matkan maastossa
13.30 & 14.30 Opastetut kierrokset Valtionhotellissa. Lounas (klo 12-15) ja opastettu kierros 21 €.
Lauantai 11.2.2017
9.30 Junioreiden EM & nuorten MM, keskimatka
11.00 Aikuisten EM, keskimatka
12.00 Veteraanien MM, keskimatka 1
Sunnuntai 12.2.2017
9.30 Veteraanien MM, keskimatka 2
12.00 Aikuisten EM, miehet, viesti
12.20 Aikuisten EM, naiset, viesti
13.15 Junioreiden EM, viesti
13.30 Nuorten MM, viesti