SM-pitkältä kaksi mestaruutta Kouvolan Suunnistajille
Tänäkään vuonna Liisa Peltonen ei jää ilman henkilökohtaista Suomen mestaruutta. Mestaruus varmistuikin jo hyvissä ajoin näin alkuvuodesta, kun hän voitti hisun pitkän matkan mestaruuden Posiolla lauantaina noin kolmen minuutin erolla hopeamitalistiin.
-En oikeastaan missään kohden hiihtänyt kovaa. Virheitäkään ei tullut. Vain pari reitinvalintaa olisi saattanut hiukan parantaa loppuaikaani. Hopealle sijoittunut Maria Hoskari lähti jälkeeni kolme minuuttia ja alkumatkasta häntä näinkin vastaan hiihtämässä, mutta en osaa sanoa, olisiko hän ollut siinä vaiheessa edelläni, kertoi Liisa kilpailun kulusta.
Väliaikojen perusteella Hoskari johti niukasti alkumatkasta, mutta hieman ennen puolta väliä Hoskarin pienen pummauksen vuoksi Liisa siirtyi johtoon ja piti piikkipaikan loppuun asti.
Toisen mestaruuden KS:lle nappasi sarjassa H35 Tommi Lavonen.
Peltosen perheen toisen mitalin pokkasi Lasse Peltonen (H15) ollen pronssilla.
Sarjassa D21 nousi KS:n Sari Vääränen komeasti neljänneksi. Muutaman välivuoden jälkeen mitalisijat alkavat taas lähestyä. Mirka Suutarilla oli alkuun hieman vaikeuksia ja sijoitus oli 7.
Kooässäläisten SM- tulokset
D21 13,4 km
4) Sari Vääränen Kouvolan Suunnistajat 1.15.01, 7) Mirka Suutari Kouvolan Suunnistajat 1.18.35
H15 4,6 km
3) Lasse Peltonen Kouvolan Suunnistajat 30.14.
H35 14,8 km
1) Tommi Lavonen Kouvolan Suunnistajat 1.26.31.
D20 8,9 km
6) Henna Pylvänäinen Kouvolan Suunnistajat 1.09.26,8) Riikka Peltonen Kouvolan Suunnistajat 1.19.03
D17 8,7 km
1) Liisa Peltonen Kouvolan Suunnistajat 56.54 .
Kansallinen kilpailu H11 3,1 km
2) Jere Pylvänäinen Kouvolan Suunnistajat 32.09 .