Nooran Jukola-krapula ja kisa-analyysi

Vuodessa on kolme jiitä: joulu, juhannus ja Jukolan viesti. Näin kirjoitin Instagram -kuvasovelluksen julkaisuuni lauantaina. Jukolalla ja minulla on erityinen suhde. En ole jättänyt yhtäkään Jukolaa välistä. Hauska fakta tässä on se, että olen 21-vuotias, mutta Joensuu-Jukola oli minulle 23. Jukola elämys. Kuinka se on mahdollista, sitä voitte pähkäillä 😉

Tänä vuonna nautin viikonlopusta todellakin koko rahan edestä, sillä mestoilla autokuntani oli hyvissä ajoin perjantaina. Laitettiin tuulensuojateltat pystyyn ja käytiin mallisuunnistamassa. Lauantaina olin kilpailukeskuksessa puoliltapäivin ja kotiin päin matkasin seuraavana päivänä seurabussilla olisiko ollut noin kahden aikaan. Juoksin siis Kouvolan Suunnistajien ykkösjoukkueen ankkurina Venloissa ja muutamaa tuntia myöhemmin seisoin hymyssä suin Jukolan lähtöviivalla kirkon kellojen kilahtelua odottaen. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä maltoin nukkua huikeat 1,5 tuntia. Bussissa toki tuli nuokuttua muutaman tunnin verran.

Jukola-krapula on yleisesti käytetty ilmaisu kuvaamaan Jukolaviikonlopun jälkeisen maanantain tunnelmaa ja olotilaa. Silmäluomet lupsahtelevat pitkin päivää, askel laahaa ja raajoja kolottaa sekä viikonlopun hypetys ja euforia ovat kaikonneet ja tilalla on tietynlainen tyhjyys. Twitterissä törmäsin erään suunnistajan twiittiin, jossa pohdittiin, että laissa pitäisi olla säädettynä Jukolan jälkeinen maanantai kansalliseksi vapaapäiväksi. Itse olin onnekas, sillä aamulla ei tarvinnut herätä kellon soittoon ja lisäksi jouduin perumaan iltapäivän hieronnat muusina olevan nilkkani takia. Sängystä pääsin ylös siis klo 11 ja yökkäri toimi näppärästi laiskan päivän asuna. Krapulaa helpottamaan on myös onneksi kehitetty Yle Areena, joka pyörittää toista päivää putkeen Jukola-lähetystä olohuoneessamme.

Tänään heräsin jo yhdeksältä ja napsautin kahvinkeittimen päälle, jatkoin Jukola-lähetystä siitä mihin eilen jäin ja hyökkäsin kepsi-käyräni kimppuun. Nyt pääsettekin tutustumaan suoritukseeni pala palalta, sillä pureskelin ankkuriosuuteni väli kerrallaan. Olkaa niin hyvät!

1. Viivaa pitkin, tiukka suunta ja hyvää urien hyväksi käyttöä. Sujuva rauhallinen rastinotto ja loistava rastilta lähtö à nopea suunnan tsekkaus, katse ylös ja aikailematta polulle.
2. Polulla hyvää vauhdinpitoa. Aukon reunasta suunnalla ja rauhallisen määrätietoisen puskemisen voimin kiven kautta ulos puskasta, suunnan tarkistus, katse ylös rinteeseen ja luukutus rastille.
3. Vauhdikas rastilta lähtö. Päässäni kuviorajan suunta oli väärä ja olisin lähtenyt hassusti kaakon suuntaan, mutta epävarma olo ja pikkuletkan menosuunta sai hälytyskellot soimaan ja tarkistin suunnan ja äkkiä maastokuva korjaantui oikeaksi. Suunnalla rinnettä alas uria hyödyntäen ja rastinottoon napsu vauhdista pois ja suoraan rastille naps.
4. Suunnalla viivaa pitkin. Nyt jälkeenpäin tajuan, ettei suunnitelmaa välille ollut. Tulin suon reunalla olevalle rastille missä kiinni kartalla ja siitä piti tiputtaa rastille. Jäin pyörimään liian ylös ja ajauduin oikealle epämääräisellä puskarinteellä. Sain pienestä suosta kiinni ja siitä korjasin rintamasuunnan ja hieman jarrutellen löysin rastin. Paniikki meinasi ajanhukasta tulla, mutta maltoin mieleni ja sain rauhoitettua itseni ottamaan seuravan välin tarkasti.
5. Suunta ja urat ja hidas mutta varma rastinotto à katse ylhäällä rinteessä.
6. Suunnan ja suunnitelman varmistus ja hyppäsin rohkeasti ylämäkeen ruotsalaisen kovan juoksijan peesiin, jonka yllätyksekseni kyllä kepitin vauhdissa myöhemmin. Suunnitelma välille hyvä, mutta rastinotossa jotenkin pakka hajosi ja eteneminen meni samoiluksi. Laakea alue hämmensi, mutta suoalue vasemmalla antoi viitteitä oikeasta suunnasta ja paikasta. Loputtomalta tuntuneen vaelluksen jälkeen rasti lopulta löytyi.
7. Viime kauden analyysien yhteydessä lanseeraamani ”jäätävä päättäväisyys” löytyi epävarmuuden tilalle. Juomarastin jälkeen suunta ja peesihyöty irti. Heikko rastinottosuunnitelma ja hajontarastin kautta omalle. Ärsyttävä huolimattomuusvirhe.
8. Rinteen suuntaisesti jyrkänteitä lukien eteenpäin. Turhaa varmistelua ennen isompia jyrkänteitä (rastiympyrän reuna). Katse ylhäällä rastinotossa ja vauhdilla eteenpäin.
9. Sorruin peesaamaan. Vauhdin hurmassa suunnistus unohtui. Peesillä ilmeisesti eri hajonta polun toisella puolella. Onnistuin kuitenkin suht hyvin korjaamaan rinnettä ylös melko suoraan omalle.
10. Loistava väli! Suunnalla polun yli kivikon kautta rastille. Havainnointi, ennakointi, suunta ja vauhdinpito huippua!
11. Lähtösuunnan varmistus, suunnitelma (mistä ylös) ja lisää vauhtia. Ylhäällä pieni ajautuminen, mutta rastinotossa rauha ja peesin hyödyntäminen.
12. Pähkäilin ja pähkäilin reitinvalintaa ja päädyin rohkeasti hyödyntämään edellä menevää määrätietoista ruotsalaista selkää. Tarkkailin suuntaa ja ihailin peesini kykyä pitää vauhtia huonolla alueella ja samaan aikaan pysyä reitillä. En epäröinyt ottaa paalupaikkaa, kun vetoapu jäi epäröimään toisen vihreän alueen reunassa ja suunnistin tyynesti rastille.
13. Suunnalla maaston muotoa lukien mäen taakse rastille, leimaus ja suunnan tarkistus.
14. Valmistelin lopun iskua lyöden seuraavan vaihteen silmään ja painelin määrätietoisesti notkelman läpi rinteeseen kivelle.
15. Nopea suunnan tarkistus ja hieman hyvän uran hakemista. Vika varma kumpare ja lippu näkyi. Jes.
16. Kaasu pohjassa päädyin oikean puoleiselle baanalle vähän vahingossa, mutta se oli oikeastaan parempi reitinvalinta. Painelin menemään minkä jaksoin ja jätin keltapaitaisen (muistaakseni RR:n) venäläisen ankkurin ”kevyesti”.