Kouvolassa ensimmäinen SM-kisa jo vuonna 1943. Tänään (5.10) ehtii vielä erikoispitkään mukaan
Tällä viikolla tiistaina 3.10 tuli 80 vuotta siitä, kun Kouvolassa on järjestetty ensimmäiset SM-kilpailut. Sotavuosiin sattunut SM kilpailtiin Korian länsipuolella, tarkemmin radan ja Helsingintien välisessä maastossa. Järjestäjinä olivat Anjalan Liitto ja Kouvolan Hiihtoseura. H21-sarjan voitti Jarl Gripenberg, Grankulla IFK. Lisäksi kilpailtiin sarjassa H20 ja epävirallisesti sarjassa H35. Naisille ei vielä mestaruuskisaa ollut. (Lähde: Suunnistuksen tarina 60 – Osmo Niemelä).
Edellisestä Kouvolassa järjestetystä erikoispitkän matkan SM-kilpailusta on nyt 23 vuotta. Järjestäjänä Kouvolan Rasti -72, kilpailupaikkana Mäntyharjun Salmentojärven repovesi-tyyppinen korpimaasto. Kilpailua johti Jorma Laukkanen, pääratamestarina Harri Lassila ja tämän kirjoittaja toimi valvojana.
Tuohon aikaan kilpailun nimi ei ollut erikoispitkä vaan pelkästään ”pitkä matka” ja kilpailun ajankohta kevät. Tuo vuoden 2000 SM-pitkä kilpailtiin todella raskaassa maastossa ja keväisessä helteessä. Kilpailun ajankohtahan oli aiemmin ollut vuosia myöhäinen syksy ja usein lumen kanssa rymytessä kisat nähtiin paremmin sopivan kevääseen. Vuoden 2000 kilpailusta ansiokkaasti SUUNNISTAJAAN raportin tehnyt Aki Saranen kirjoitti spekuloinnista siirtää kisa takaisin syksyyn seuraavasti:
”Koska osa huipuista jäi pois karkeloista, heräsi kysymys, olisiko vanhanaikainen viileä loppusyksy sittenkin parempi ajankohta SM-pitkälle kuin kuuma kevätsesonki? Osallistujamäärän ja kansainvälisyysannoksen lisäämiseksi voisi myös harkita maratonkisan sijoittamista nykylinjan vastaisesti helppokulkuisiin maastoihin.”
Osanottajia vuonna 2000 oli yhteensä eri sarjoissa 1481. Pääsarjoissa kilpaili 161 miestä ja 66 naista. Nyt jännätään, meneekö ja miten paljon tuhannen osallistujan raja rikki. Miesten sarjassa ei nykyisin päästä lähellekään sataa osallistujaa.
”Ennen oli miehet rautaa, laivat oli puuta hiio-hoi! Puuta ovat miehet nyt ja laivat ovat rautaa hiio-hoi!” Tähän Repe Helismaan tunnetun rallin kertosäkeeseen ei sentään tarvinne yhtyä, kun muistaa tämän vuoden MM-kisan radat Sveitsissä.
Ossanottajatilanne torstaina 5.10 noin klo 10: Miehet 52, naiset 33, kaikki sarjat yhteensä 885.