KevätSuunnistus 2022 – kisablogi: osa 2

20.4.2022 Kisablogistimme Päivi Pollarin ehti deadline yllättää sivujen päivittäjän viipyessä omissa deadline-paineissa, mutta nyt tässä nautittavaa luettavaa!

Ratamestarikuulumisia!

Tämän blogikirjoituksen aihe on ratamestarikoulu, mutta siihen pääsen vasta jutun toisessa osassa. Koska kirjoittajakuntoni on aktiivikaudesta huolimatta vasta nousemassa (Ymmärrät “tilaani” paremmin, jos luet myös tämän blogikauden ensimmäisen jutun tuosta alta tai täältä), tulee tekstin tuottamisessa takapakkia, mutkia ja suoraan sanottuna halu vähän oikoa.

Ensinnäkin, kisakeskuksen tiluksien omistajat Kaija ja Matti Iso-Mettälä yllättäen vastasivat edellisessä kirjoituksessa mainitsemaani sähköpostiviestiin. He ovat hiihdelleet, tehneet talon töitä ja mittailleet lumen korkeutta. Ihan hyvää heille kuuluu, vaikkei kukaan perheestä olekaan vielä aloittanut suunnistusharrastusta vuoden 2016 kisojen innoittamana.

Kaija ja Matti. En osannut fotoshopata kuvan valkoista vihreäksi, mutta onneksi aurinko hoitaa sen homman.

Olen välillä miettinyt, mitä kuuluu tämän vuoden KevätSuunnistuksen aikuisten ratojen ratamestarille Mika Saloselle, koska normaalisti ensin teen juttua kisajohtajasta ja sitten ratamestarista. Mika oli KevätSuunnistuksen ratamestari Korvenkylässä vuonna 2016, joten kirjoitin hänestä silloin: http://kouvolansuunnistajat.fi/kilpailu/kevat-suunnistus/kevatsuunnistus-2016/nastareiden-rapinaa-kartalla-ja-korvessa/

Taitaa viive kunnon ajoituksessa hieman vaikuttaa moraaliini. Toisaalta olen rehellinen ja heti tunnustan, että en nyt ehtinyt enkä jaksanut haastatella Mikaa, vaikka olisin kyllä kehdannut. Hän on naamakirjakaverini, joten kävin FB:stä kurkkaamassa kuulumiset. Onhan se pinnallista ja varmasti Mikalla menee paljon huonommin kuin miltä postaukset näyttävät, mutta eipä hänellä taida olla ihan pahasti asiat silloinkaan. Hyvin on ollut ruokaa, usein jotain riistaa, pöydässä, ja ainakin yhdessä kuvassa vaimo hymyilee. Mika täytti tässä kevättalvesta puolivuosisataa ja hiihti 24.3.2022 täyden tonnin. Paljon näyttää mies liikkuvan luonnossa. 17.10.2021 oli ensimmäiset havainnot hänestä Korvenkylän metsissä ja tämän erän ratamestarihommissa. Eipä Mikasta muuta kuin, että ihan mukavasti hänellä on kavereita, 321, ja ajan mittaan hän on kehittynyt selfieiden ottamisessa. 

Itse syvensin maaliskuussa ymmärrystäni ratamestarihommista oikeassa ratamestarikoulussa. Suoraan sanottuna en ymmärrä, miksi sinne menin. Enhän minä haaveile kansallisten kisojen vastuuhommista. Ilmoituksessa sanottiin, että kuka vaan voi osallistua. Vakuutan, että ilmoittautuessa en tiennyt saavani ilmaisen lounaan. Istuin sitten Kouvolan yhteiskoulun hikisessä yläasteen matematiikan ja fysiikan luokassa yhden lauantain kello 9-17 välisen ajan pienessä pulpetissa ja tuijotin kouluttajaa, joka oli kieltämättä hyvä. Järjestäjän eli Kaakon Suunnistuksen viestissä mainostettiin, että “koulutus antaa 2. luokan ratamestaripätevyyden ja mahdollisuuden toimia kansallisen suunnistuskilpailun ratamestarina. 1. luokan ratamestarikortin uusijoille korvaa myös uusinnassa tarvittavan koulutuksen”. En kehdannut kysyä, onko suunta ykkösestä kakkoseen vai toisin päin. Ei suunnistaja ihan helpolla sellaista kysymystä esitä.

Heti kun kouluttaja Reijo “Reka” Mattinen aloitti koulutuksen, tajusin jo ja viimeistään olevani väärässä paikassa, mutta en taaskaan kehdannut, tällä kertaa poistua paikalta. Reka nimittäin erityisilahtui, kun paikalla oli neljä naista, joita ei kuulemma pahemmin ole kansallisissa ratamestarikoulutuksissa näkynyt. Hänen mielestään naiset ovat kotipuolessa tarkkoja, ja siitä ominaisuudesta on hyötyä ratamestarihommissa. No, Reka ei ole asunut kanssani enkä jäänyt kiinni tekemättömistä ennakkotehtävistä, joista selvitäkseni minun olisi pitänyt jäädä pois työpaikan lautapeli-illasta. Olisin viettänyt edellisen illan ja osan yötä tutkien Ratamestarikirjaa ja suunnistusliiton nettisivujen ohjeistuksia, lajisääntöjä ja rastimääritteitä. Onneksi olen kartuttanut tietotaitoa kuntosuunnistuksen ratamestarina ja kisoissa talkoilemalla, joten selviydyin tehtävistä yllättävän hyvin tosin vasta paikan päällä.

Jotain erittäin tärkeää opin työpäivän pituisessa koulutuksessa. Väyläajattelun. Minun ratamestaruuteni on perustunut ilkikuriseen rastien piilotteluun kivenkoloihin, syviin kuoppiin ja jyrkänteen kulmauksiin. Nyt vasta perusteellisemmin ymmärsin, että tärkeintä ei ole päämäärä vaan sinne kuljetut väylät ja niiden antamat mahdollisuudet. Muutuin kertaheitolla syvällisemmäksi ja lempeämmäksi ratamestariksi, joka ei enää kiusaa kesähelteillä iltarastien kuntosuunnistajia.

Tosin ei ajattelun muutos taida ihan noin helposti siirtyä käytäntöön. Reka antoi kurssin keltanokille kotitehtäväksi tehdä kaksi rataa Hernemäen kartalle, josta jo kurssilla uskalsimme hieman marmattaa. Kartta on täynnä vihreää pystyviivaa ja loputtomia pikkuisia metsäteitä. Taitaa kouluttajassa asua pieni riiviö. Olen nyt tuijottanut tuota karttaa sillä ajatuksella, että kun tarpeeksi kauan tuijotan, alkavat väylät hahmottua. Mutta eivät ala, ja deadline 19.4.2022 meni jo. En ottanut karttaa mukaan lomareissulle ja nyt sairastan koronaa onneksi hyvin lievin oirein. Koska olen eristyksessä, en voi valitettavasti lähteä oikeaan maastoon tutkimaan väyliä ja rastipaikkoja. Muutenhan radan tekeminen on kuin tietokonepeliä PurplePenillä. Mietimme muuten toisen naispuolisen kurssilaisen kanssa, että palautamme samat radat ja katsomme, saammeko molemmat samat tarkat vastaukset Rekalta. Tarkkana naisena kaveri palautti tehtävän ajoissa. Tarvitsen siis apua!

Kuvassa on tuo Hernemäen kartta, joten blogini fanipostin liitteenä voit laittaa minulle väyläehdotuksia, miksei ihan valmiita ratojakin. Mielellään ASAP (tarkoitti muistaakseni suomeksi “niin pian kuin mahdollista”), niin kerrankin jopa palauttaisin tehtävät. Ehtisin samalla keskittyä seuraavaan blogikirjoitukseen ja käydä vaikka suunnistamassa, jos löydän muuttotohinoissa kadonneen kompassin ja emitin, ja lumet sulavat. Kiitos jo etukäteen!

Tehtävänäsi on piirtää keskimatkan D21A ja D21C sarjojen radat, joilla keskivauhti on 6,45 (En kehdannut kysyä, tarkoittiko minuutteja.) Kilpailukeskus on hiekka-alueella vai miksi sitä nyt kutsutaankaan. Tehtävänantaja ei ota vastuuta, jos tehtävän suorittajalla menee herne nenään. Kartta yllä kuvana ja lisäksi pdf-muodossa tästä!

Ai niin, opin koulutuksessa kaksi muutakin asiaa. Ratamestariksi oppii vain tekemällä. Ja ratamestari tarvitsee hyviä seurakavereita, sahan, kirveen, mittanauhan, nauloja, vasaran, poran ja siihen akun, suhteellisen hyvän kunnon, tietokoneen, kärsivällisen puolison jos sellainen vielä on tai on ehtinyt sellaisen jossain välissä hankkia ja tietysti hyvän kotiseuran kuten Kouvolan Suunnistajat.

T. Päivi

PS1  Ennakkotehtävän minulle lähettäneet, saavat kommentit radoistaan KevätSuunnistuksen infosta lauantaina. Keräilen siellä talkootunteja.

PS2 Oikea vastaus kuvatekstin monivalintakysymykseen on C “lempeän haaveilevassa”.


Kisablogisti Päivi Pollari, Kouvolan Suunnistajat, sarja D55 jos kilpailisin. Nuoruudessa suunnistin partiokisoissa ja retkillä. Suunnistusharrastuksen aloitin toukokuussa 2009, ja se oli menoa heti ensimmäisestä radasta alkaen.
Olen käynyt kolme kertaa Venlojen Viestissä ja toiset kolme kertaa lähialueen kisoissa. Aloittelijakisaajan elämä on jännittävää. Siitä seuraavassa kirjoituksessa.  (kuva: Minna Väänänen)

Kisablogin osa 1

Takaisin kilpailun pääsivulle!