Akseli Virtanen ei jäänyt rannalle, Aaro Ojalakin varalle MM-joukkueeseen
Nuorten MM-joukkue Turkkiin 5.-10.9.2021 sekä EM-kilpailuihin Liettuaan 20.-22.8.2021 on valittu viikonlopun näyttökisojen jälkeen. Nuorten maajoukkueen valmentaja Antti Örn kiittelee näyttökisoja järjestäneiden seurojen merkittävää panosta.
– Näyttökisat on tänä vuonna pidetty pelkästään kotimaassa, ja seurat sekä ratamestarit ovat onnistuneet erinomaisesti löytämään kansainvälisiä maastotyyppejä sekä toteuttaneet oikean tyyppisiä ratoja. Esimerkiksi Outokummun sprintissä oli sellaisia korkeuseroja sekä portaita, minkälaisissa olosuhteissa kansainvälisissä kisoissa suunnistetaan, kuvailee maajoukkuevalmentaja Örn.
-Näyttöjen jälkeen kohdaltani ihan odotettu tilanne, vaikka kova yritys oli MM-kisaan. Vielä ensi vuosi menee nuorten sarjassa, joten jospa silloin. Kiva, että seurakaveri Akseli on joukkueessa ja joka tapauksessa varapaikkakin lisää motivaatiota kilpailukunnon ylläpitämiseen läpi kesän, tuumi Aaro Ojala valintojen jälkeen.