Vuoden seura – askeleen edellä!
Kuten vuoden seuralle kuuluukin, olimme laatujärjestelmässämme ottaneet ensi askeleet ennen, kuin keskusjärjestöt asiaan heräsivät. Syksyllä 2016 teimme seuran strategisen suunnitelman aivan taiteen sääntöjen mukaan – ”via artis legis”. Syksyllä 2016 valittiin uutena hallitukseen Riikka Hillo, jonka vastuualueeksi määriteltiin laadunvalvonta.
Ilahduttavaa on, että Olympiakomitea on nyt valmistellut yhdessä lajiliittojen ja liikunnan aluejärjestöjen kanssa seurojen tueksi uutta seurojen laatuohjelmaa. Laatuohjelman tavoitteena on toimia seuratoiminnan kehittämisen välineenä. Olympiakomitea esitteli laatuohjelmaa alueilla ja kierros käynnistyi 11.10.2017 Kouvolasta.
Seuraavassa Riikka Hillo kertoo näkemyksistään laatuvastaavana:
”Tein viime kevään Kevätsuunnistuksessa kevyen ”asiakastyytyväisyyskyselyn”. Olen osallistunut isoimpien kisojemme loppuraportointeihin. Seuran hallituksessa olen ollut keskustelun herättäjänä. Missioni on pitää seuran hieno toimintasuunnitelma osana seuran arkea ja osana toiminnan arviointia.
Useimmille taitaa sanasta laatu tulla mieleen onnistuneet hankkeet ja menestyneet kilpasuunnistajat. Itse koen nämä myös tärkeäksi. Tärkeimpänä pidän kuitenkin sitä, että ollaan jatkossakin kaikkien seura ja otetaan erilaisten seuralaisten tarpeet huomioon, entistä paremmin ja laadukkaammin. Mennään tarkastelussa suunnistaja/seuralainen edellä.
Jatkuvalla arvioinnilla ja tarvittaessa pienillä korjausliikkeillä teemme parempaa jälkeä, taloudellisemmin. Ja tässä en tarkoita pelkkää rahaa, vaan myös esimerkiksi talkoolaisten selkänahan säästämistä. Työ on alussa. Koen sen tärkeäksi. Kuten kaikki tiedämme, suunta on välillä hyvä tarkistaa.”