Ajankohtaista  

KyS ja KS jakoivat ANRV:n voitot

Kymin Suunnistajien Antti Pasi, tämän hetken H16-sarjan rankinelonen, ei ollut poikien viestin ankkuriosuudella yllätettävissä. Kauniissa kesäillassa juostu nuorten rastiviestin sekasarjan ja poikien sarjan kilpailu oli varsin tasainen ja ankkuriosuudelle KyS, KS ja VehVe lähtivät...

Alueen nuorisoviestin kilpailukeskus odottaa kisaajia

ANRV keräsi mukavasti osallistuvia joukkueita. Kilpailukeskuskin Hirvelän lavalla sai jo muotonsa. Karttatelineet odottavat jo matkaan lähtijöitä. Tiistai-illaksi on luvassa lämmintä kesäsäätä. Maasto on hieman tavanomaista vähäpolkuisempaa, mutta oletettavasti suunnistajille on tarjolla leppoisa kesäilta viestikilpailun...

Nuoret U10milassa siipiään koettamassa

Kouvolan Suunnistajien nuoret hakevat uusia kansainvälisiä nosteita siipiensä alle ja osallistuvat ensi kertaa 10-osuuksiseen Nuorten Tiomilaan eli Ungiin Ruotsissa. Tunnelmaa oltiin jo aistimassa hyvällä suorituksella pari kesää aiemmin saman tapahtuman HD12-sarjassa. Matkaan on nyt...

Uudet tuulet

Lähes neljä vuotta Kouvolan Suunnistajissa nuorisovalmennuspäällikkönä toiminut Marttiina Joensuu on uusien haasteiden edessä. Marttiina sai koulutustaan vastaavan työpaikan liikunnan ja terveystiedon opettajana Luumäeltä ja aloittaa uudessa työssään ensi viikolla. Uudet tuulet siis puhaltavat ja...

Sauli Pietikäinen ajoi Suomenmestariksi

Viikonloppuna kisailtiin pyöräsuunnistuksen SM-mitaleista Orimattilassa. Kouvolan Suunnistajien SM-mitalitili karttui jälleen, kun nuorten Sauli Pietikäisen ja Eerik Nurmisen kaulaan ripustettiin SM-mitalit keskimatkan kisasta. Sauli voitti 20-sarjan lähes minuutin erolla Rasti-Jussien Aleksi Rantalaan ja Eerik puolestaan...