Niklas Heikkilä valittiin Kymenlaakson vuoden nuoreksi urheilijaksi
Niklas Heikkilän nimi kaiverrettiin pokaaliin, jossa on melkoinen liuta nykyisiä aikuishuippu-urheilijoita. Teemu Pukki, Oona Kettunen ja vielä Visa Hongistokin voidaan laskea tähän kaartiin. Kiinnityksen pokaaliin toi Niklaksen menestyminen niin kesä- kuin talvikaudella. Yleisurheilussa Niklas nappasi 15-vuotiaiden 800 metrin ja 2000 metrin suomenmestaruudet ja lisäksi useita SM-mitaleita niin hiihto- kuin kesäsuunnistuksessa. Aikamoisesta kestävyysurheilijalupauksesta on siis kyse.
Kouvolan Suunnistajia niin talvi- kuin kesärasteilla edustava Niklas kertoi perjantai-iltana Kotkassa järjestetyssä Kymenlaakson urheilugaalassa olevansa otettu saamastaan tunnustuksesta. Juontaja Mari Pekkasen kysyessä Niklakselta, milloin hänen nimensä kaiverretaan Kymenlaakson vuoden urheilija-pokaaliin, kertoi Niklas päättäväisesti keskittyvänsä vielä tovin nuorten sarjoihin. Pieni puna poskilla Niklas kertoi sisäpiirille, että lajivalinta alkaa pikku hiljaa kallistumaan kesälajeihin.
“Tällä hetkellä tuntuu, että juoksumatkat voivat olla ykkösjuttu tulevaisuudessa, koska rastit tuntuvat olevan välillä liian vaikeissa paikoissa”, Niklas naurahti.
Saa nähdä, minkä lajin huippu Niklas Heikkilä on viiden vuoden kuluttua. Varmasti eväitä jopa maailman kärkiluokkaan on lajissa kuin lajissa.
Kouvolan Suunnistajat onnittelee Niklasta hienosta tunnustuksesta!