Maailman Napa on Korvenkylässä!
On aivan oikeutettua ja kohtuullista, jos Matti Iso-Metsälän Maailman Napa on Korvenkylässä. Paljoa ei tarvinnut haastattelijan markkinoida tätä näkökulmaa. Mies tuntee KevätSuunnistuksen 2016 kisamaastot läpikotaisin, vaikka epäilee eksyvänsä, jos käteen laitettaisiin kartta ja kompassi. Hän on asunut Korvessa koko ikänsä ja vaimo Kaija lähes 40 vuotta. He ovat maanviljelijöitä, joiden lehmät vielä kymmenisen vuotta sitten juoksivat pitkin peltoja. Keväällä voi metsässä tulla vastaan karhu, jos seuran Kouvolan (kouvo = karhu) Suunnistajat nimestä voi jotain ennustaa. Toivotaan kuitenkin ettei!
Iso-Metsälät antavat maansa ja ulkorakennuksensa suunnistajien käyttöön. Kisakanslia on konehallissa ja kahvila navetan vintillä. Viisi lasta perheineen saapuu keskelle kisahumua viettämään äitienpäivää. Perheen elämään ovat kuuluneet myös lukuisat lastensuojelun sijais- ja tukilapset.

Matti ja Kaija kotipihallaan, taustalla näkyy tuleva maalisuora kunnostusvaiheessa.
Vaikka Kymenlaakso ei ole vesistörikkainta aluetta, tulevat Matin maastokuvauksessa esiin lähde, lampi, puro ja järvikin jossain kauempana. Puro on heidän perheelleen läheisin yksityiskohta maastossa. Tulipas heti mieleen, että edellisen kisasivujutun perusteella puro voi olla merkittävä yksityiskohta myös ratamestarille. Mielenkiinnolla odotan, millaisia reittivalintoja puron varrelle tulee? Ja kuinka monta suomalaista ja miksei ruotsalaista ja norjalaista viileässä vedessä polskuttelee toukokuussa?
Iso-Metsälät toivottavat suunnistaja tervetulleiksi, vaikka kisatapahtuman suuruus pääsikin yllättämään heidät. Kuntoilun harrastajana Matti pitää suunnistusta hienona urheilulajina, jossa fysiikan ja pään pitää pelata saumattomasti yhteen. Jos vaikka innostuisivat koko suku suunnistamaan. Saataisiin taas yksi sukujoukkue lisää Jukolaan.
Mutta ensin ”kevätsuunnistetaan” lauantaina pitkä matka ja sunnuntaina keskimatka sekä molempina päivinä kuntosuunnistusta!
Takaisin kisasivulle pääset tästä.