KS talkoilemassa Kaukopartiohiihtoa
Viikonlopun aikana hiihdettiin perinteinen Kaukopartiohiihto. Keli oli raskas ja vain yksi hiihtäjä jaksoi tai ehti kahden vuorokauden määräajassa hiihtää maksimimatkan eli 300 km. Hiihdon järjestelyihin osallistui jälleen suuri joukko KS:n talkoolaisia. Tehtäviä oli latujen kunnostuksesta, suksien voitelusta aina reilun kahden vuorokauden mittaisen toiminnan pyörittämiseen tapahtumakeskuksena toimineessa Uttihallissa.
– Kukaan ei varmasti kauan muista, että tapahtuma oli peruuntua lumen puutteen vuoksi. Tapahtuman aikana lunta satoi n. 30cm. Hiihto oli vaativin tapahtuman historiassa märän lumen ja takkuavan kelin johdosta, kertoo kilpailunjohtaja ja koko tapahtumaidean keksijä Jorma Laukkanen.
Jorma Laukkasen laskelmien mukaan KS:n talkoolaisia osallistui tapahtumaan 35 eri henkilöä tehden 250 talkootuntia, josta kertyy seuran kassaan noin 2500 €.
Kaikille kooässäläisille rohkaisua: talkoita on tulossa lisää eikä muutaman tunnin keikka ole vaivaksi. Päinvastoin. On kivaa jutustella siinä hommien sivussa seurakavereiden tai tapahtumavieraiden kanssa.
Ja kuten edellä olevasta ilmenee, talkoilulla on iso merkitys seuran varainhankinnassa.
-Orientologi-