Tästä jutusta tulee teknisesti huono. Pakko myöntää, sillä aiheena on Asko Määttä ja suunnistuskartan tekeminen. Asko on muuten tehnyt KevätSuunnistuksen kartan Teuroisista. Käyttänyt siihen 480 tuntia, ajatelkaa!
Jutun puutteiden syynä on se, että Asko ja minä olemme aika erilaisia teknisissä asioissa. Totta puhuen minä juuri ja juuri kykenen kirjoittamaan tästä aiheesta.
Tässä esimerkkiteksti, suora lainaus Askolta hänen kirjoittaessaan korkeuskäyrien tutkimisesta Nuhkostenmäellä 10 vuotta sitten. Tuolta reissulta alkoi hänen kuvaamansa intomielinen karttafriikkeytensä, joka lähenee hulluutta. Hän kulutti kartantekoon yhdet maastokengät ja verotti perheen talouskassaa 2000 eurolla. (Sama vaimo vieläkin!)
Asko: ” Paremman tuloksen saa ilmanpaineeseen perustuvilla korkeusmittareilla. Niiden resoluutio on noin metri, mutta ongelmana ovat ilmanpaineen nopeat vaihtelut. Osassa mittareista on lämpötilasta riippuva korkeuden korjaus. Se sotkee käytännössä mittausta: varjossa on yleensä viileämpää kuin auringonpaisteessa. Käytin samanaikaisesti neljää korkeusmittaria, joista yksi lienee lämpötilakorjaamaton. Kun kaikissa oli eri lukemat, oli syytä kalibroida lukemat. ”
Tuota lukiessa ymmärsin, että joiltain osin elämässä Askon kynät penaalissa ovat terävämpiä kuin minun ja hänen kartallaan on enemmän muumeja. Ei pitäisi verrata, mutta pakosta niin vaan käy Askon juttuja kuunnellessa. Pääni sisässä vertailen ja ulkoisesti hymyilen ja tuijotan Askon maagista innostusta. Ja totean, että varjossa on viileämpää kuin auringonpaisteessa, yleensä.
Teimme muutama vuosi sitten Askon kanssa yhteistyötä, kun suunnittelimme paikallisille perheille MLL:n suunnistuskoulua. Olin vähän epävarma, sattuiko yksi laittamani rasti oikeaan paikkaan. Asko siihen: “Se oli se ainoa korkeampi kohta maastossa.”. Joo niin oli, kartassa valkoisella oli yksi pieni, ruskeareunainen pyörylä. Oikeassa maastossa mietin tuskaisena, nouseeko maasto aavistuksen verran vai ovatko tuon ison ryteikön nuoret varvut vaan vähän korkeampia. Ja siihen päälle kärpäset, hyttyset, paarmat ja ennenaikaiset hirvikärpäset, joista viimeisimpien hivelyn Asko on pystynyt muuttamaan positiiviseksi kutinaksi. Minä en!
Askon elämän tarkoitus on maastokartoitus. Hän on nyt 66-vuotias, joten elämän tarkoitus löytyi 56-vuotiaana Nuhkostenmäellä, Minulla on noin runsas kolme vuotta aikaa löytää elämäni tarkoitus. Höh, taas syyllistyn vertailemaan. Tässä iässä pitäisi jo arvostaa omia vahvuuksiaan. Myönnän, että se on vaikeaa vauhdilla teknistyvässä maailmassa. Hei, olenhan minä utelias, hyvä havainnoimaan, sinnikäs, pitkäjänteinen, pystyn viettämään pitkiä aikoja yksin, tarkkakin tarvittaessa. Arvatkaas muuten kellä on kanssa vahvoina nämä piirteet?
Asko on myös taiteellinen. Hänelle jokainen kartta on taideteos ja suunnistuskilpailu sen näyttelyteos. Täytyy sanoa, että toi oli uusi hieno näkökulma. Tervetuloa Teuroisten suunnistuskartan näyttelyn avajaisiin KevätSuunnistukseen! Minut löytää infosta höpöttämästä ja Askon vapaavuorolaisena nauttimassa auringonpaisteesta (tai varjosta).
PS. Tätä juttua suunnitellessani sain Askolta ison liitetiedoston, joka oli täynnä mielenkiintoista tietoa suunnistuskartan tekemisestä. Kysykää liitettä Askolta, jos kiinnostaa. En ymmärtänyt puoliakaan, joten aion nauttia itse taideteoksista.
-Päivi Pollari on 52-vuotias harrastajasuunnistaja ja talkoolainen, joka jutuissaan kertoilee KevätSuunnistuksesta 2017 , ja ihmettelee suunnistusharrastuksen monipuolisuutta.*
