Finnspring hyvä kenraali – Tiomilaan vahvalla joukkueella
KS:n miehet ovat valmistautuneet kauden Tiomilaan ja Jukolaan paitsi talvella leireillen, nyt myös monella joukkueella viestiliigaan osallistuen. Erityisesti on mainittava Tuomas Outisen varmat aloitukset ja Aaro Ojalan hyvä kevätkunto. Viime viikonvaihteessa kuudestoista sija Finnspring -viestissä oli lupaava suoritus. Seuraavassa ykkösjoukkueen suunnistajat kertovat, miten osuudet sujuivat:
Aloitti Tuomas: Viestin alku sujui virheettömästi ja varmasti ensimmäiselle väliajalla asti jonka jälkeen pienien huolimattomuusvirheitten takia kärkiletka pääsi karkuun ja loppuviesti tuli melko sujuvasti kakkosletkan kanssa omaa työtä tehden.
Väliosuus Niklas: Alusta asti huomasin, että fyysisesti on vähän väsynyt olo eikä välttämättä olisi sinä päivänä pystynyt jalalla paikkaamaan. Päätin, että otan napsun vauhtia pois ja keskityn pelkästään suunnistamiseen ja juoksen silloin kovempaa kun tulee selkeä paikka. Heti melkein alusta asti jäin hetkittäin yksin ja piti suunnistaa omalle hajonnalle omin eväin, mutta se sujui pääosin ongelmitta. Oma suoritus jätti silti lähinnä parannettavaa vielä fyysisesti Tiomilaan. Joukkueen panos oli hyvä, toisaalta seuraaviin viesteihin jäi vielä nälkää.
Ankkuri Aaro: Pojat tarjoili taas loistavan paikan lähteä maastoon. Onnistuinkin hyödyntämään sen ja napsimaan edestä joukkueita tasaiseen tahtiin. Aivan kiriin ei päässyt kenenkään kanssa, mutta vielä loppulenkilläkin sijoitus parani.
Kouvolan Suunnistajilla oli joukkueita vain H21-sarjassa. Seuraavassa joukkueiden sijoitukset:
16) Kouvolan Suunnistajat 1 2.03.25 (Tuomas Outinen 40.53/16., Niklas Heikkilä 42.35/27., Aaro Ojala 39.56/16.), 49) Kouvolan Suunnistajat 2 2.15.15 (Simon Tobler 41.36/34., Aatu Hirvikallio 45.12/44., Eetu Korhonen 48.26/49.), 54) Kouvolan Suunnistajat 3 2.18.14 (Hannu-Pekka Pukema 43.50/67., Juho Matikainen 46.18/60., Jukka Tani 48.05/54.), 82) Kouvolan Suunnistajat 4 2.47.03 (Tuomas Tonteri 54.05/106., Urho Ojala 58.12/99., Patrik Väisänen 54.45/82.), ) Kouvolan Suunnistajat 5 keskeytti (Jussi Soini 43.55/70., Onni Vepsäläinen 49.27/72., Lasse Peltonen -),
Tiomilan osuusjakoa ja aikataulua on uudistettu melkoisesti. Kolme ensimmäistä osuutta suunnistetaan valoisassa ja viesti keskeytetään. Keskeytyksen jälkeen puolilta öin starttaa perinteinen kuninkuusosuus, pitkä yö jahtilähtönä. Ykkösjoukkueessa pitkälle yölle lähtee viestiä viemään hyvää kevätkuntoa osoittanut joukkueen ”puhemies” Aaro Ojala.
– Saimme jalkeille omista miehistä miltei kaksi täyttä joukkuetta. Jobin postia vammojen tai sairastumisten puolesta ei ole tullut ja mielestäni meillä on nyt koossa KS:n historian vahvin joukkue Tiomilassa, analysoi Aaro.
Kouvolan Suunnistajien joukkueet:
Ykkönen:1.Tuomas Outinen, 2.Simon Tobler,3.Arttu Lindqvist, 4.Aaro Ojala, 5.Jukka Tani, 6.Juho Matikainen, 7.Eetu Korhonen, 8.Aatu Hirvikallio, 9.Hannu-Pekka Pukema, 10.Niklas Heikkilä
Kakkonen, KS ja Haka yhdistelmä: 1.Mikael Linden, 2.Onni Vepsäläinen, 3.Tuomas Tonteri, 4.Jussi Soini, 5.Urho Ojala, 6. Joona Tynys, 7.Matti Takala (Haka), 8.Sami Mänty (Haka), 9.Valter Mårtenson, 10.Patrik Väisänen