Elisa Mattila ja Niklas Heikkilä pronssille SM-keskimatkalla
R1-ryhmän keskimatka Anttolassa tarjosi mäkistä maastoa ja vaativaa suunnistusta sunnuntaina 5.6 kisatuissa SM-kisoissa. Kouvolan Suunnistajien Elisa Mattila nappasi heti ensimmäisissään SM-kisoissaan mitalin.
– Alku meni hyvin, mutta seiskarastille tein ison virheen. Virheen jälkeen eteneminen oli hieman epävarmaa, mutta loppu meni kuitenkin hyvin, kertasi Elisa kisan tunnelmia.
Elisa Mattila on lahjakas urheilija eikä keskimatkan pronssi jää varmastikaan nuoren naisen ainoaksi mitaliksi.
– En ole vielä miettinyt sen suuremmin tulevaisuuden tavoitteita. Kisa kerrallaan tässä mennään.
Myös poikien puolella Kouvolan Suunnistajien värit olivat esillä palkintojen jaossa. H16-sarjassa Niklaksen pronssia täydensi Arttu Lindqvistin nelossija sekä Pyry Mattilan 10. sija.
– Karsinnassa perusvarma suoritus ja finaalin lähdin hyvin mielin. Suoritus sujui muutamaa pikkukoukkua lukuun ottamatta lähes virheettömästi ja tarkkana piti olla koko ajan. Voittoon ei juoksu olisi kuitenkaan tänään riittänyt, sillä kärki meni todella kovaa, kommentoi tyytyväinen Niklas.
Maasto sekä radat saivat kiitosta molemmilta mitalisteilta.
R2-kisoissa Hämeenlinnassa Marja Laukkanen suunnisti 5.sijan sarjassa D40 ja Marko Uotila sijalle 7. H50-sarjassa.