Ei mitään kiintiönaisia
Nostetaanpa jutun alkuun framille näin SMep:n aattona kilpailun tuomarineuvosto. Puheenjohtaja on siis Vesa Tervo, RR ja jäseninä Maaret Rantanen, JRV sekä Noora Hyyrynen, HS. Tässä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että kokoonpanossa on kaksi naista. Vastaavaa ei lyhyen historiaselauksen jälkeen ihan äskettäin ole SM-kilpailuissa nähty.
KS perustettiin 2010 kolmen seuran seurafuusiona. Ihan alusta alkaen on hallituksen vuosittaisessa kokoonpanossa ollut enemmän kuin yksi nainen. KS:n profiilikilpailuna on kaksipäiväinen KevätSuunnistus. Jo yhdeksän vuotta on kilpailun johtajana toiminut nainen. Tämänkin viikonlopun SM erikoispitkän matkan kilpailun avaintehtäviä hoitavat naiset: kilpailua johtaa Riikka Hillo ja tiedotusvastaavana toimii Henna Pylvänäinen. Ja onhan tämän ja parin seuraavan vuoden SM-kilpailun tunnuslogo Kaisa Tainan käsialaa.
Naisten arvostus vastuutehtävissä toimijoina kuuluukin seuramme perusarvoihin.
Yksi merkittävä etu seuratoiminnassa on naisilla miehiin verrattuna: miehet kilpailevat viisaudessa ja osaamisessa keskenään, naiset liittoutuvat ja tekevät työtä ryhmänä yhteisen tavoitteen eteen. Tämä saattaa olla keittiöpsykologiaa, mutta perustuu vuosikymmenien aikaisiin havaintoihini.
Ei mitään kiintiönaisia vaan vaativissa tehtävissä toimivia osaajia!