SM-menestyksestä sekavat tunnelmat
Eivätpä päässeet kooässäläiset sinuiksi keskisuomalaisen, kivikkoisen vaaramaaston kanssa. Yhtä sekavat tunnelmat kilpailumenestyksestä jäivät kuin artikkelikuvaan kuvatun ”pienoisverstaan” ympäristöstä.
Monessa sarjassa hyvä alku tärväytyi puolen tunnin kohdilla isoon tai ainakin ratkaisevan suureen pummiin. Parhaiten SM-pitkällä matkalla sijoittuivat neljänsiksi Lauri Mattila (H15) ja Katri Lehtikangas (D40). Molemmat tippuivat pronssisijalta varsin vähäisin aikaeroin. Heidän lisäkseen plaketille ylsi vain Aaro Ojala (H20) ollen sijalla 7.
Yleensä KS on palannut SM-kisoista yhden tai useamman mitalin kanssa. Ehkä puolikkaaksi mestaruudeksemme voimme laskea LS-37:ää edustavan Elisa Mattilan kultamitalin D20:ssä.
Linkki tuloksiin: