SM-hisut onnellisesti ohi – Valkeala vaimenee
Ei ehtinyt kulua kuin muutama kuukausi ja jälleen turkoosimustat värit olivat SM-järjestelyissä tällä kertaa hiihtosuunnistuksen SM-kisojen merkeissä. Lokakuun SM-erikoispitkä ja nyt hiihtosuunnistuksen SM-sprintti ja -sprinttiviestiviikonloppu Valkealassa ovat varmasti tuoneet suunnistusta lajina näkyväksi ainakin Valkealassa asuville. Tiukat puolen vuoden sisään mahtuneet rutistukset huipentuivat helmikuun viikonlopun Suomen parhaiden hiihtosuunnistajien kamppailuun SM-mitaleista. Vaatii suunnistusseuralta aika paljon, että tällaiseen ponnistukseen kyetään. Siitä iso hatunnosto KS:n aktiivisille talkoolaisille ja erityisesti molemmissa arvokilpailuissa vastuutehtävissä touhunneille. KIITOS!
Lauantain henkilökohtainen sprinttikilpailu kokosi aamupäivällä Hurmanmäelle ja iltapäivällä Harjunmäelle lähes 500 eri-ikäistä hiihtosuunnistajaa. Sunnuntain sähäkät sprinttiviestit mittelöitiin urheilukeskuksen ympäristössä. Ratamestari Hannu-Pekka Pukema oli laatinut monipuolisia hiihtosuunnistustaitoja vaativat radat, minkä takia SM-mitalia ei kenellekään pujotettu kaulaan hennoin suorituksin.
Molempien aamujen kireä pakkanen ei onneksi sotkenut suunnitelmia ja kilpailut saatiin järjestettyä hienossa kevääseen taittuvassa talvisäässä. Aurinko alkoi mukavasti lämmittämään päivän kääntyessä iltapäivän puolelle. Iloisia ilmeitä ja mukavaa puheensorinaa niin osallistujien kuin talkoolaisten keskuudessa. Onnistunut viikonloppu kaikinpuolin!
Kilpailusivuilta voi käydä katsomassa kisaviikonlopun tuloksia, kuvia ja muuta materiaalia.
Nyt on aika hengähtää hetkeksi ja kerätä voimia seuraavaan koitokseen. Se odottaa toukokuussa KevätSuunnistuksen merkeissä. Kisa, joka on profiloitunut KS:n joka vuotiseksi tapahtumaksi. Tänä vuonna KevätSuunnistus järjestetään poikkeuksellisesti tuplakeskarina sunnuntaina 5.5. Tervetuloa toukokuussa jälleen Kouvolaan!