Leimaus 2019 alkanut
Tällä viikolla harjoitellaan maanantaista torstaihin 1600 muun junnun kanssa Imatralla. Katso lisää leiritietoja Leimaus 2019 nettisivuilta.
Tällä viikolla harjoitellaan maanantaista torstaihin 1600 muun junnun kanssa Imatralla. Katso lisää leiritietoja Leimaus 2019 nettisivuilta.
Nuorten Rasti-Cup suunnistettiin Utin kankailla maanantai-iltana. Kisat vietiin läpi hyvällä KS-rutiinilla. Yli 100 suunnistajaa sai nauttia nuorille sopivasta, nopeakulkuisesta maastosta. Virvokkeet ja makkarat maistuivat kilpailijoille niin hyvin, että talkoolaiset meinasivat jäädä nuolemaan näppejään. Mutta...
Kouvolan Urheiluakatemia on onnistunut hienosti nuorten urheilijoiden kehittämisessä. Eilen perjantaina kansainvälisesti menestyneet akatemiaurheilijat saivat Kouvot – Kauhajoki korisfinaalin yhteydessä stipendit. Tilaisuuden järjestäminen koriksen ottelutauolla ja usean eri lajin palkittavat urheilijat kertovat lajien yhteisöllisyydestä urheilukaupungissamme....
Lämmin keväinen sää ja iloinen tunnelma areenalla jatkui KevätSuunnistuksen toisenakin kisapäivänä. Maalisuoran kannustuksesta vastasi pääosin Lappeen Riennon nassikoista koostuva fanijoukko. Kotvan aikaa maaliin tulijoilta pyydettiin ylävitosia ”anna läpy” – huudoilla. Ilahduttavan monella riittikin aikaa...
Marja Laukkanen ja Samu Heiska suunnistivat tarkasti, kulkivat kärjessä alusta alkaen ja voittivat KevätSuunnistuksen ensimmäisen päivän pääsarjat. Pelkästään tarkkuudella ei ykkössija tullut, sillä GPS-seurannan mukaan näytti siltä, että molemmat jättivät viimeisillä rastiväleillä tossulla kilpakumppaneitaan....
Kevään Venla-illassa tuli puhetta siitä, että seura ei tarjoa harrastelijoille muuta kuin iltarasteja. Kannustan kuitenkin kaikkia aktiivisuuteen, jolloin todellisuus voi olla täysin toinen. Kuulin ensimmäistä kertaa “Venlat 1261” -tiimistä KS-Gaalassa marraskuussa. Ajattelin, että tässä...