Ajankohtaista  

Keskilaakso-lehdessä suunnistus usein esillä

Keskilaakso, eteläisen Kouvolan eli entisen Anjalankosken ja Elimäen alueiden paikallislehti ilmestyy kerran viikossa. Keskilaakso-rastit on toiseksi pisimpään yhtäjaksoisesti järjestetty kuntosuunnistus Suomessa. “Kuntsarit” juhli 40:n vuoden ikää kaksi vuotta vuotta sitten eli 2018. Keskilaaksorasteja järjestävät...

Jorma Laukkanen palkittiin Vuoden ohjaajana

Suunnistusliitto palkitsi vuoden 2019 parhaita suunnistajia sekä toimijoita Suunnistusseminaarin yhteydessä Pajulahdessa lauantaina 8.2.2020. Vuoden ohjaajana palkittiin Kouvolan Suunnistajien Jorma Laukkanen. Itse Jorma ei päässyt paikalle, koska hän oli nuorten ampumahiihtäjien huoltajana SM-kisoissa Oulussa. Näin...

Tuuli Suutari hopealle vauhdikkaassa takaa-ajossa

Hiihtosuunnistuksen SM-kisat avattiin vauhdikkaalla Takaa-ajolla Kontiolahdella. Kisa koostui aamupäivän 10 minuutin sprintistä ja iltapäivän vajaan 20 minuutin takaa-ajosta, johon lähdettiin aamupäivän aikaeroilla. Kisa tarjosi ampumahiihtostadionin maastossa paljon vauhtia ja tiukkoja reitinvalintoja. KS:n parhaasta menestyksestä...

Kymenlaakson vuoden seuratoimihenkilö: Heikki Kyyrönen

Kymenlaakson Liikunta järjesti yhteistyössä Kymenlaakson liiton ja Veikkaus Oy:n kanssa järjestyksessään 15. kerran maakunnallisen liikunnan ja urheilun palkitsemisjuhlan urheilugaalan perjantaina 31.1.2020 Kouvolassa Pato Areenalla. Gaala on osa Suomen Urheilugaala perhettä. Maakunnallinen gaala toimii valtakunnallisen...