Tämän vuoden rasticup lähti upealla startilla oman seuran järjestämässä kisassa jo toukokuun lopulla. Seurapisteissä KS:n pistejohto on siitä lähtien ollut vakuuttava kasvaen Haminan osakilpailussa 9.6. ja Kaakon alueen Nuorten Rasti-Cup kisassa 16.6. Luumäellä vielä lisää.
Kouvolan jälkeen toisena ja kolmantena kävivät tiukkaa kamppailua KyS ja VeVe vain noin 10 pisteen erolla toisiinsa kahden osakilpailun ajan kunnes VeVe väänsi rinnalle ja ohi alueen kisassa. VeVen laaja osanottajajoukko kasvatti eron lähes 40 pisteeseen eikä KySsin erityissatsaus seurabusseineen ja sotamaalauksineen auttanut seurakilpailussa. Toisaalta kuitenkin ennen kahta viimeistä henkilökohtaista kisaa KySsin nuoret ovat pistejohdossa peräti kuudessa sarjassa. KS:n osalta johtopaikka on hallussa viidessä ja VeVen lukema on myös viisi. Urakointi useaan kisaan osallistumisena on selvästi auttanut, mutta on muistettava, että loppupisteisiin saa vain neljän parhaan kisansa pisteet.
Ensimmäisen kilpailun sarjavoitoista KS nappasi hienosti yhdeksän ja tyttöjen D9RR sarjassa peräti kolmoisvoiton. Kouvolan Suunnistajat olikin vahva erityisesti tyttöjen puolella kun kaksoisvoitot tulivat vielä sarjoissa D13, D14 ja D16. KyS kuudella voitolla näytti nuorisotyönsä tuottavan mukavasti hedelmää. KS-voittojen sarjaa jatkettiin Haminassa kahdeksalla ja Luumäellä pääsi kahdeksan KS-nuorta nauttimaan korotetuista pisteistä ollessaan Kymenlaaksolaisittain kärjessä. Aluevoittajiakin näistä oli kuusi.
Kymenlaakson NRC:n pistetilannetta seurataan sovitusti edelleen Kymin Suunnistajien sivuilla osoitteessa http://www.kyminsuunnistajat.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=312&Itemid=109 (Nuorten Rasticup 2015 -sivu). Linkki pistetaulukkoon on sivun alareunassa.
Tässä suoraan linkki tuohon taulukkoon Kymenlaakson Rasticupin 2015 tilanne 3. osakilpailun jälkeen
Tuon KySsin NRC-sivun kautta löytyvät arkistoituna loppupisteet koko NRC-historian ajalta 2009 alkaen ja edeltävästä Oravacup-historiastakin vuodet 2004-2008.
Maakunnallisiin osakilpailuihin lisätty saattajasarja on saavuttanut hyvän suosion ja sen myötä pisteitä on kirjauttanut mukava määrä seuroja. Uusimpina mukaan tulivat Etelä-Kymen Suunnistajat ja Inkeroisten Terho, joilta ei ole ollut aikoihin nuortensarjalaisia näissä ympyröissä.
Tunnelmakuvia 25.5. Kouvolassa pidetystä avauskisasta löytyy KyS:n kuvagalleriasta vahvasti violettipainotteisesti. Turkoosi tulee hyvin esiin kyllä palkintojenjakokuvissa. Omaan kuvagalleriaamme toivotaan myös ladattavan kuvia.
Rasticup jatkuu kesätauon jälkeen tiistaina 11.8. Alueen Nuorten Rastiviestillä (ANRV) Sippolan suunnalla, kun järjestäjänä on Kouvolan Suunnistajat. Henkilökohtaisista NRC-pistekisoista seuraava on SK Vuoksen järjestämä aluemestaruuskilpailu (AM pitkä matka) lauantaina 15.8. Seuratkaa Irmasta kisojen ilmoittautumisten avautumista!
Hyvää juhannusta ja suunnistuskesän jatkoa kaikille!