Miehet ensi viikonloppuna 10Milassa
Tulevana viikonloppuna 14.-15.5.2016 suunnistetaan kevään viestiklassikko, Jukolan isoveli, 10Mila Ruotsissa. Tänä vuonna kilpailu käydään harvinaisen myöhäisenä ajankohtana sekä harvinaisen pohjoisessa, kun kisakeskuksena toimii hiihdosta tuttu Lugnetin hiihtostadion Falunissa. Odotettavissa on polkurikasta ja runsaita korkeuseroja sisältävää maastoa. 10Milalle tyypilliseen tapaan osuusjaot vaihtelevat vuodesta toiseen. Tänä vuonna kilpailu käynnistyy 2030 paikallista aikaa eli 2130 Suomen aikaa, joten aloitusosuudella valoa riittää ainakin alkumatkalle. Tänä vuonna viestissä on vain yksi hajonnaton osuus ja se on pitkä yöosuus, långa natten, joka on neljäs osuus. Lisäksi tarjolla on kolme suurviestin kannalta todella lyhyttä keskimatkatyyppistä osuutta. Miehet ovat katsastaneet joukkojaan kevään aikana ja joukkueen lopulliseksi järjestykseksi muodostui seuraava:
Osuus | Matka (km) | |
1 | 13,7 | Miika Irtola |
2 | 13,5 | Jani Söyring |
3 | 12,0 | Juho Matikainen |
4 | 16,6 | Mika Jokiranta |
5 | 5,9 | Vesa Tuviala |
6 | 6,1 | Arttu Lindqvist |
7 | 5,9 | Miika Laine |
8 | 12,8 | Patrik Väisänen |
9 | 9,0 | Joona Tynys |
10 | 16,0 | Jukka Tani |
Kisojen nettisivuilta löytyy online-tulokset sekä sieltä on mahdollisuus ostaa nettitv-palvelu, josta kisaa voi seurata suorana lähetyksenä ympäri yön. Kisojen nettisivut löytyvät TÄSTÄ
Suunnistus.net on julkaissut suomalaisjoukkueiden kokoonpanoja ja tavoitteita, mukana myös KS:n miesten ryhmä. Linkki uutiseen TÄSTÄ
Kilpailualueen vanhoista kartoista koostettu versio löytyy TÄSTÄ
Artikkelikuva: http://2013.10mila.se/index.php/invitation-10mila-weekend-3-5-may-2013/?lang=en
-Mika Jokiranta-