Lakeus opetti!
Siperia opettaa, sanotaan. Nyt opetti Lakeus nuoria joukkueitamme. Vimpelinvaaralle oli ratamestari virittänyt kaikkiin pienipiirteisiin rinteen osiin vaativat hajontaryppäät eli tehosekoittimet. Tehoa niissä olikin, sillä huippujoukkueistakin ilmeisesti vain voittaja mikkeliläinen Navi pääsi vähillä kurvailuilla tehosekoittimien kynsistä. Olihan tuo melkoista TV-viihdettä seurata kisaa.
KS:n ykkösjoukkue jäi tehosekoittimeen jo avausosuudella. Nuoren joukkueen nousu sijalta 38 ei ole teoriassakaan mahdollista ja loppusijoitus olikin noin puolivälissä eli 26. Kakkosjoukkueen avaaja Tuomas Outinen oli ainoa ilonaiheemme, sillä avausosuus sujui kärkiletkassa ja vaihtoon Tuomas kiri kolmantena.
-Hyvin pysyin mukana eikä vauhti ollut ihan päätä huimaava, koska maasto oli hidasta ja rastitkin aika vaikeita. Tosin ihan loppukilometri tultiin kovaa, mutta onneksi pysyin mukana, tuumaili Tuomas osuutensa jälkeen.
Patrik Väisänen (miesten epävirallinen manageri) raportoi kisasta: ”Hyvä että saatiin 2 joukkuetta viestiin mukaan ja uusia nuoria mukaan kehittymään. Ykkösjoukkueen suoritus ei ollut sitä mitä toivottiin ja odoteltiin. Kakkosjoukkue teki viestin alkuun täydellistä suoritusta ja saatiin varmasti ruutuaikaa televisiolähetykseen. Kokonaisuudessa monella jäi varmasti parannettavaa mutta tästä on suunta ylöspäin. Jatketaan viestiliigakautta Kivennapa-viestissä heinäkuussa”.
KS:n ykkösjoukkueen vaihtosijoitukset: Akseli Virtanen 38 – Aaro Ojala 32 – Eetu Korhonen 33 – Jukka Tani 29 – Arttu Lindqvist 26. Kakkonen hyytyi neljännellä osuudella ja keskeytti.