KS:n naisille kosolti ykkössijoja Saimaan hisuviikolla
Sari Vääränen suunnisti sijalukusarjan 3-hyl-3-1 Saimaan nelipäiväisen hisuviikon kilpailuissa. Sarjassa D40 Kirsi Kiiskinen dominoi voittamalla kaikki neljä kisaa. Samaan tahtiin oli etenemässä myös D45:ssä Marja Laukkanen, mutta yksi rastiväli kolmannessa kisassa meni kuutamolle ja voittosarjaan tuli vain neljä iskemää. Mukana oli toki muutama mieskin, mutta ykkössijoja siltä puolelta ei napsahdellut.
Seuraavassa pätkä Sari Vääräsen tarinaa: Neljäs ja viimeinen kisa sujui lopun toilailuja huomioimatta oikein hyvin. Oli pitkiä välejä ja sai luukutella menemään minkä vain oma perämoottori antoi myöten. Ja tänään kyllä tuntui hiihto helpolle ja kevyellekin, vaikka kolme kisaa alla. Pitääkö jatkossa siis vetää kolme kovaa reeniä ennen kisaa? 🤔🤭
Ilman virheitä ei kuitenkaan selvitty, vaan loppuosan ampuma- ja motocrossrata aiheutti päänvaivaa enkä löytänyt optimireittejä vaan painelin vain menemään vähän huonompia valintoja pitkin. Kuitenkin 3/4 kisaa meni mukavasti ja se on minulle kova juttu! Nyt lepoa ja jännätään, lähdetäänkö Bulgariaan vaiko eikö.
Saimaan hiihtosuunnistusviikon järjestäjät SK Vuoksi ja Joutsenon Kullervo onnistuivat järjestelyissään mainiosti. Hatunnoston arvoista on se, että varsin vähälumisten talvien yleistyttyä uskallettiin ottaa riski kisojen peruuntumisesta. Onneksi sää suosi. KS:n suunnasta kiitokset järjestäjille.