Kompassicupin alkukausi
Kompassicupin alkukausi on suunnistettu ja kolme henkilökohtaista kilpailua sekä yksi viesti on kisattu. Tässä on lyhyt yhteenveto tilanteesta.
Kaikki kolme henkilökohtaista kilpailua ovat olleet sprinttejä, tosin erilaisia ja vaihtelevissa ympäristöissä. Kausi avattiin Kouvolan Kasarminmäellä, toinen kilpailu käytiin Haminan Bastionissa ja kolmas Kotkassa Katariinan meripuistossa. Kesän ensimmäinen viesti kilpailtiin metsämaastossa Anjalan urheilukentän maastossa.
Kouvolan Suunnistajista mukana on ollut 20 suunnistajaa, joista osa uusia harrastajia. Kaikkiaan osallistujia on ollut harmillisen vähän. Kompassisarjoissa kesätauolle kärkipaikoilta sarjoissaan lähtivät Aapo Talka, Julia Lehtonen, Teo Turkka, Topias Laitinen, Alisa Saarnia ja Eino Pukema.
Viestissä mukana olivat myös Lahden alueen seurat. Viestissä olikin hieno tunnelma ja tiukka kilpailu, kun mukana oli 29 kolmihenkistä joukkuetta. Kilpasarjassa koko kilpailun voittoon nousi KS:n ykkösjoukkue Aapo Talkan vauhdikkaalla ankkuriosuuden suorituksella. Toiseksi suunnisti Lahden alueen nopein joukkue Asikkalan Raikas 1. Kaakon alueen tuloksissa kolmanneksi suunnisti KS:n 3. joukkue. Jokaisen yksittäisen viestijoukkueen muodostivat 12-, 10- ja 14-sarjan suunnistajat, ja joukkueessa piti olla sekä tyttö- että poikasuunnistaja.
Viestin tuloksia:
Kaikki joukkueet
1. Kouvolan Suunnistajat 1 (Julia Lehtonen, Mico Lojamo, Aapo Talka) 27.12
2. Asikkalan Raikas 1 (Juho Ala-Heikkilä, Oiva Ala-Heikkilä, Linda Breilin) 27.30
3. Lahden Suunnistajat 5 (Daniela Mattila, Iisakki Latonummi, Hermanni Latonummi) 27.59
Kaakon alue
1. Kouvolan Suunnistajat 1 (Julia Lehtonen, Mico Lojamo, Aapo Talka) 27.12
2. Lappeen Riento 1 (Maija Laakso, Aleksi Toivonen, Anni Laakso) 28.58
3. Kouvolan Suunnistajat 3 (Eino Pukema, Topias Laitinen, Lilja Laitinen) 29.00
Kompassicup jatkuu pariviestillä Kouvolassa 31.7.