KevätSuunnistus 2022 – kisablogi: osa 4

1.5.2022 Päivi Pollarin 4. blogikirjoitus kisamaastosta – kuvat myös Päivi Pollarin kuvaamia ellei muuta mainittu

Blogisti kohtaa ensin ongelman ja sitten häiriön

Pyysin KevätSuunnistuksen kisajohtaja Henna Pylvänäiseltä luvan, että saan kiertää D55 keskimatkan radan ja kirjoittaa siitä jotain. En voinut käsittää, että järjestän itselleni samalla massiivisen tietosuojaongelman. Omassa kodissani. Tarkoituksenani oli elävöittää tätä hieman alakuntoista blogikirjoituskautta ja konkreettisesti tehdä jotain, joka edes hieman muistuttaisi suunnistusta. Olisin saanut mennä pitkänkin radan, mutta en kehdannut. Tässä kohtaa kehtaa sana tarkoittaa viitsimistä. 

Samoihin aikoihin kun kisojen kartoittaja Heikki Kyyrönen lähetti kisakarttoja sähköpostiini, laittoi siskoni WhatsAppiin linkin Jukolan karttojen salattuakin salatummasta säilytyspaikasta. https://www.hs.fi/urheilu/art-2000008747700.html?share=0bd529bf37de34d1769bb13a9d1651a7

Heikki ei huomannut lähettää minulle salassapitosopimusta, vaikka sain ei niin kauhean suojattuun tietokoneeseeni tärkeitä, erittäin salaisia suunnistusasiakirjoja, joiden näkemisestä useat KevätSuunnistuksen kisaajat hyötyisivät. Koska minulla ei ole kotona kassakaappia eikä mitään muutakaan lukollista paikkaa, piilotin kartat samantyyppisiin paikkoihin kuin karkit ja keksit teiniltä. Siivouskomeroon moppaussankoon, vessanpöntön takaosaan teipillä, jauhelihapaketin alle pakastelokeron alaosastossa ja ennakkoperintöastiaston liemikulhoon. Mietin, pitäisikö minun ottaa yhteyttä talomme isännöitsijään ja kysyä pommisuojan käyttöä paperien säilytykseen. Tajusin, että nyt eivät vain oman sarjani naiset vaan myös tietyntasoiset kypsän nuoren aikuisuuden saavuttaneet miehet  ja toisaalta hienostuneesti jo hieman harmaantuneet herrat haluaisivat tulla luokseni kylään. Heillä kun on kaikilla sama rata. Luotan, että he eivät käyttäisi rikollisia keinoja löytääkseen haluamansa  tiedon. Jälleen kerran on todettava, että suunnistus on jännittävä laji, suunnisti tai ei.

Ongelmastani huolimatta lähdin eräänä iltana kylmään ja koleaan metsään, missä alkoi sataa räntää ja lopuksi isoja lumihiutaleita. Vappua enteilevä sää! Ei KevätSuunnistus -sää, koska kisaviikonlopulle Norjan sääennuste ennustaa erittäin aurinkoisia päiviä  ja Suomen ilmatieteenlaitos jonkin verran aurinkoisia. Tässä asiassa uskomme norjalaisia ja KevätSuunnistuksen perinteitä eli aurinkoista keliä.

Olin jo varautunut, että metsäsuunnistukseni olisi blogistisuunnistusta, joksi suoritukseni aina välillä muuttuu jopa tavallisilla iltarasteilla. Blogisti suunnistaa ja samalla suunnittelee blogikirjoitusta, minkä takia suoritus menee pieleen heti alussa ja jossain vaiheessa blogisti ei enää tiedä, missä on eikä tätä enää kiinnosta itse suunnistus pätkääkään. Hänen on mietittävä kahta enemmän, mitä kirjoittaisi, koska alun perin esimerkiksi oman kirjoitukseni piti käsitellä D55 suunnistusrataa, 2,9 kilometriä ja 9 rastia, joista loppuja en edes vaivautunut etsimään.

Ennen viitosrastia mietin kävellessä, miten saisin itsestäni hyvän selfien, jolla todistaisin lukijoilleni ja erityisesti faneilleni, että kuljen välillä maastossa kartta ja kompassi kädessä. Yksi faneistani muuten lähetti pyytämäni ratamestarikoulun ratatehtävän ja kehuskeli, että oli hyvä maasto tehdä rataa. Varmaan valehteli. Kirjoitti olleensa ihailijani jo pitkään. Tavallaan tiesin sen, koska itsekin fanitan hänen kirjoituksiaan syömistään kisamunkeista ja munkkipossuista. Kuten huomaatte, meillä Kouvolan Suunnistajissa pidättäydytään hyvin itse aiheessa.

Yhtäkkiä vastaani käveli häiriötekijä pahimmasta päästä. Ihminen, kisan kartoittaja Heikki Kyyrönen. Esitin ilahtunutta, vaikka olin kauhuissani. Olen harjoitellut koko suunnistusikäni sitä, että metsässä tapaamani homo sapiens ei häiritsisi suoritustani, mutta näin vaan aina käy tavalla tai toisella. Saan palkkani ihmisten huomioimisesta ja havainnoimisesta, joten tuntosarveni jäävät päälle ulosleimauksen jälkeenkin. Otimme Heikin kanssa toisistamme valokuvia tähän juttuun, ja vaihdoin  pari sanaa puhelimessa Heikin kartoittajakaveri Asko Määtän kanssa. Jatkoin matkaa ja jätin heidät keskustelemaan, kuinka korkeat männyt voi ja pitää vielä merkata hakkuuaukeaksi. Kerrankin minulla ei ollut mielipidettä, mutta ei tosin enää suunnistustaitoakaan.

Homo sapiensin, vaikka se olikin Heikki, kohtaamisen aikana tai heti sen jälkeen avaruudelliseen hahmottamiseeni tuli häiriö enkä enää kyennyt ympäröivän tilan ja siinä olevien kappaleiden kolmiuloitteisuuden mieltämiseen: mikä on edessä, mikä takana ja kuinka kaukana kohde on. Suunnistaja tarvitsee tuota avaruudellista hahmottamista mitä kaikkea se lienee onkaan. Peli oli menetty viimeistään siinä kohtaa, joten keskityin loppuajan korvenkyläläisen suunnistusmetsän ihailemiseen ja kuvien ottamiseen maastokohdista, jonne minun ikäisten naissuunnistajien ja aikaisemmin mainittujen miesryhmien ei pitäisi missään tapauksessa joutua.

Bloggaamissuunnistukseni loppuvaiheessa kaikenlainen hahmottaminen tuli taas haastetuksi, kun yhtäkkiä silmieni edessä oli puolialaston mies menossa uimaan. Onneksi olin sen verran kaukana, että hän ei nähnyt minua. Puolialastomia miehiä harvoin näkee suunnistaessa, joten tulin täysin yllätetyksi. Yleensä en reagoi satunnaiseen uimariin noin vahvasti, joten asialla täytyi olla joku yhteys jo aikaisemmin menettämääni avaruudelliseen hahmottamiseen. Lopulta kasasin itseni kokoon metsän siimeksessä, tein illan parhaan reitinvalinnan, josta pidin koko matkan kiinni, ja pääsin autolle lumisateen tihentyessä. Jälkeenpäin kuulin, että Heikki oli törmännyt samaan aikaan sekä koppeloon että kokonaiseen ryhmään puolialastomia miehiä, jotka olivat viettämässä kaveriporukan viikottaista avantouintisaunailtaa. Huh, se olisi ollut minulle aivan liikaa.

Kotona aloin tutkia, mitä kaikkea avaruudellinen hahmottaminen tarkoittaa. Sotkeuduin pahasti Suomi24 keskutelupalstalle, missä pohdittiin miesten ja naisten hahmottamisen eroja, jotka johtunevat metsästys- ja keräilykulttuurien sukupuolisidonnaisista rooli- ja työnjaoista kuten kaikki muukin elämässämme. Yritin tehdä muutamia hahmottamistehtäviä, mutta luovutin ja menin nukkumaan.

Aamulla tuumasin: Hei, haloo blogisti! Sinun piti vain suunnistaa ja nauttia. Miten sait aikaan ensin tietosuojaongelman ja sitten avaruudellisen hahmotushäiriön?

Metsässä kävellessä tosin mietin sinua KevätSuunnistaja! Tässä vähän vinkkejä. Ratamestari tarjoaa suunnistusta koko rahan edestä ihan alkumetreiltä asti. Kartoittaja taas runsaasti mutta kuitenkin sopivasti tavaraa kartalle. Ole tarkkana, jotta et tipahda. Luonto tarjoaa hyvät mahdollisuudet samaistumisvirheisiin. Äläkä kirjoita mielessäsi blogia, suunnistuspäiväkirjaa tai somepäivitystä. Sen aika on vasta maalissa. Ja vältä hehkuttamasta, että nyt menee hyvin, sillä juuri silloin voit menettää avaruudellisen hahmottamiskykysi.

Antoisaa kisaa!

Takaisin kilpailun pääsivulle!