KevätSuunnistus 2022 – kisablogi : osa 3

28.4.2022 Päivi Pollarin 3. blogikirjoitus kisaamaan lähdöstä – muistakaa ilmoittautua mukaan!

Suomisportin ja Irman kautta kisasuunnistajaksi!

Suunnistusystävä täytti viime vuonna 50-vuotta. Annoin hänelle lahjakortin suunnistuskisoihin: kisa-avustajan palvelut, ruokailut ja jopa vessapaperit koko päiväksi. Ystävä sanoi, että hän ei kilpaile, suunnistaa vaan. Vaihdettiin laji kuntosuunnistukseksi samoin palveluin.

Jäin miettimään, oliko lahjani pohjimmiltaan itsekäs. Tunnistatteko, kun antaa toiselle sellaisen lahjan kuin itse haluaisi. Aluksi selitin itselleni, että enhän minäkään halua kilpailla. Venloihin on mukava mennä, kun häviää sinne tuhansien naisten joukkoon. Puolivahingossa ilmoittauduin vuosi sitten lokakuussa seuramme järjestämään metsäsprinttiviestiin ja yllätyksekseni nautin kisasta. Jopa hieman ylitin itseni sekä suunnistustaidossa että juoksukunnossa. Alkuvuodesta tuli idea kirjoittaa tähän blogiin aloittelevan kilpailijan taipaleesta. Kirjoituksen tarkoituksena oli kannustaa kokeilemaan kisaamista. Ratamestarikoulussa eräs mies kertoi tuttavansa käyvän muuten vaan SM-kisoissa, koska aina on hyvät radat ja viikonloppuna on mukavasti aikaa. Itse käyn yleensä suunnistamassa hieman nälkäisenä ja uupuneena täyteen tykitetyn työpäivän jälkeen. Siitä se sitten lähti pyörimään mielessä, ajatuskuvio. Jos lähtisin joku viikonloppu suunnistuskisoihin.

Samalla muistuivat mieleen ensimmäiset suunnistuskisani Luumäki-rasteilla vuonna 2012 D45 sarjassa. Olin yhdestoista. Osallistujia oli yksi enemmän. Tein kymppirastille kymmenen minuutin pöpelikköpummin, joka taisi pääsääntöisesti johtua fyysisen väsymyksen aiheuttamasta aivosumusta. Ihmeellistä, miten hyvin silmieni eteen palautuu hetkiä tuosta päivästä.

Ajelin kisoihin yksin. Oli vasta neljäs suunnistusvuoteni enkä tuntenut Kouvolan Suunnistajista kovinkaan monia. He istuskelivat yhdessä retkituoleissaan, minä kannonnokalla. Mietin, missä vaiheessa söisin eväsleivät, kuinka monta kertaa pitäisi käydä pissalla ennen lähtöä ja kuinka paljon aikaisemmin kannattaisi lähteä lähtöön. Sinne sitten vaan jätin kukkaron, kännykän ja avaimet reppuun ja seurasin viitoitusta pelipaikoille. Jos olin aikaisemmin kysellyt seuratovereilta maltillisesti asioita, lähdössä muutuin kyselyikäiseksi aloittelijaksi: Mitä nämä riu’ut maassa ovat? Koska niille siirrytään? Onko jollain lainata vielä yksi hakaneula? Mistä tiedän, missä on K-piste? Mikä tuo pieni valkoinen lappu on? Miten se kiinnitetään emittiin? Entä jos se tippuu? Joku puhui itkumuurista, mikä sai minut hieman ahdistumaan. Jatkoin kyselyä. Mitä noissa ämpäreissä on? Milloin voin ottaa kartan ja milloin katsoa sitä? Saanko kysyä muilta apua, jos olen aivan epätoivoinen? Voiko toisille kilpailijoille puhua tai uskaltaako heitä edes katsoa? Onko mulla liikaa vaatetta päällä? Onko metsässä jo hyttysiä? Elämää suuremmat kysymykset eivät onneksi tulleet mieleeni. Entä jos eksyn? Tipun luolaan eikä kukaan löydä minua. Jalka menee poikki, kärsin nestehukasta, kyy puree ja ampiainen pistää tai karhu ajaa puuhun. Kaikki täysin realistisia pelkoja.

Seuraavan kerran kisasin Inkeroisten Terhon kisoissa, jolloin tunsin jo seurakavereita enemmän. Jäin suustani kiinni ennen lähtöpaikkaa, joten se lähtö tapahtui kirjaimellisesti lennossa, kun joku huusi “Päivi, nyt on sun vuoro”. Sitten tuli ensimmäinen Jukolan Viesti Kuopiossa vuonna 2014. K-pisteen jälkeen kipusin ylös melkein kohtisuoran rinteen ja eteeni ilmestyi eri suuntiin juokseva naismeri, joka laittoi minut hetkeksi aivan sekaisin, kunnes menin heidän sekaansa. On jännittävää olla ensimmäisissä kisoissa.

Kisoja ennen on paljon tehtävää, johon voi mennä enemmän aikaa kuin itse kisaamiseen. Ensin on tutustuttava IRMAan, joka voi olla helpolla tai vaikealla päällä. Irma ei ole nainen vaan suunnistusliiton nettisivuilta löytyvä suunnistuspalvelu, josta löytyy kilpailukalenteri ja jonka kautta kisoihin ilmoittaudutaan. Irmalla ja minulla on huonot välit, mikä käytännössä tarkoittaa, että jostain syystä joudun viettämään hänen kanssaan pitkiä aikoja saadakseni haluamani. Johtuu kuitenkin ehkä enemmän minusta kuin Irmasta. Pitäisi varmaan hankkia enemmän rutiinia tässäkin asiassa. Mutta ensin on mietittävä lisenssisopimukset, jos aikoo osallistua kansallisiin, kansainvälisiin tai SM-kisoihin. Kuulostaa viralliselta, arvokkaalta ja hyvin kalliilta, mutta ei onneksi ole. Ennen senkin sai Irmalta, mutta nyt on mentävä Suomisporttiin, joka ei ole urheilupubi vaan lisenssi- ja vakuutuskauppajärjestelmä netissä. Siellä on ilokseni erittäin yksityiskohtaiset toimintaohjeet, mutta en ole varma toimivatko ne siltikään tällaiselle 1700-lukulaiselle, joka joutuu elämään jopa väärällä vuosituhannella.

Sitten kun on lisenssisopimus (jota ei muuten tarvitse alue- ja lähikisoissa) ja on ilmoittautunut kisoihin, on kilpasuunnistaja. Vaikka olisi Päivi Pollari. Jos on kertalisenssi, niin on kertakilpasuunnistaja. Niin tai näin, on kuitenkin sitouduttava laji- ja dopingsääntöihin. Elämästä tulee jännittävää, koska dopingtarkastaja voi tulla koska vaan kotiini ja joudun antamaan näytteen. Nyt täytyy taas esittää kysymyksiä. Onko näytteenottaja beessiin popliinitakkiin pukeutunut harteikas mies, joka on entinen irtisanottu televisiolupatarkastaja? Onko hänellä lupa tulla kotiini ja seisoa kylpyhuoneessani, kun yritän pissata näytepurkkiin. Mitä jos näyte on positiivinen? Joudunko kilpailukieltoon? Kuka maksaa oikeudenkäyntikulut? Miten selvitän, että käytin vahingossa työkaverin huulirasvaa ja kärsin koko talven kauheasta yskästä? Tuossa pelossa on elettävä sekä ennen että jälkeen kisojen. Vain kisatessa on turvassa. Kannattaa siis mennä heti erikoispitkien ratojen kisoihin, jollaiset on muuten Kouvolassa syksyllä 2023 (Eikö olekin hienosti kohdennettu ennakkomainos!!?).

Itse asiassa suosittelen neitsytkisamatkan tekoa Kouvolan Suunnistajien KevätSuunnistukseen Korvenkylään. Kisainfosta saat kaiken aloittelevan suunnistajan tarvitseman tiedon. Voit käydä kanttiinissa ja vessassa ennen ja jälkeen kisan niin monta kertaa kuin haluat. Jos kompassi tai suunnistuskengät jäävät hermostuksissa autoon, ei pysäköintipaikka ole kaukana. Kisan jälkeen nautit ensin luonnonmukaisista pesupalveluistamme ja haet tarvittaessa jälkikasvun muksulasta. Sinne voit mennä myös itse ennen tai jälkeen suorituksen, jos taannut syystä tai toisesta taaperotasolle. Hiekkakakkujen tekeminen rauhoittaa ja leimausradan juokseminen tarvittaessa aktivoi kisakuntoa.

Jos haluat valmistautua vieläkin yksityiskohtaisemmin, suosittelen suunnistusliiton nettisivuja ja suunnistuskirjallisuutta. Itse luin aikoinaan ja palaan edelleen huippusuunnistajien yksityiskohtaiseen kirjaan Suunnistus – metsästä elämyksiä. Tuohon voisi lisätä, että itsestä elämyksiä. Muuttamalla suorituksen olosuhteita, muutamme aina myös sisäistä elämysrataamme. Ja kuten huomaatte, tuotamme uusia kysymyksiä. Lopetankin tämän kirjoituksen suomalaiseen sanalaskuun: Ei kysyvä tieltä eksy. 

Takaisin kilpailun pääsivulle!