Kausi alkuun Kevätyön viestissä ja Stadisprintissä
Kevätyön viestiin KS:n naisjoukkue ja miesten kolmonen karsiutuivat jo alkuun sairastumisten vuoksi. Niinpä Tuomas Tonteri ja Miina Hyytiäinen joukkueiden aloittajina saivat seurata viestien kulkua jossain lämpimässä hotellihuoneessa Turussa. Tuomas Outisen avaus oli lupauksia antavaa ja hän pysyi hyvin kärjen vauhdissa ja vaihtoi sijalla 23 vajaa kolme minuuttia kärjen jälkeen.
– Keli oli aika kalsea, mutta suoritus oli itsessään iloinen yllätys kunnon puolesta, ihan parhaaseen ei kuitenkaan yltänyt pienien vatsavaivojen takia. Mielenkiinnolla kohti tulevaa kautta, kertoili Tuomas suorituksestaan ja tulevasta kaudesta.
Arttu Lindqvist: Kiva oli polkasta kausi käyntiin. Aika paljon oli kysymysmerkkejä oman sekä koko joukkueenkin kunnon ympärillä. Kuitenkin muutama hyvä väläytys jengiltä ja kausi saatu avattua hyvällä pöhinällä. Itsellä kunto ollut nousujohteinen maaliskuun alun sairasteluiden jälkeen. Suurempia odotuksia ei kisaan ollut ja suorituksesta paistoi vielä isoja taidollisia puutteita, mutta paljon hyvääkin löytyi.👍🏻 Toivotaan, että lumet sulaa mahdollisimman nopeesti ja päästään kisailemaan sulalla. Kevätyöhön ei vielä ihan ykkösnyrkkiä saatu paikalle, mutta seuraaviin viesteihin lähtee varmasti nälkäinen ja valmis miesten ryhmä.💪🏻
Yön jälkeen kooässäläisiä nähtiin lauantaina kaksiosaisessa stadisprintissä. Sarjassa D18 Amalia Lindén ja Miina Hyytiäinen olivat ottamassa tuntumaa sprinttiin. Amalialla tossu nousi ja rastitkin tulivat vastaan kohtuullisen hyvin. Aamupäivällä sijoitus kolmas ja iltapäivällä toinen. Yhteistuloksissa hän oli kolmantena. Miinan kisa tärväytyi aamupäivän väärällä rastilla käyntiin. Väliaikojen perusteella molempien vauhti näyttää nyt hyvältä.
Amalia Lindén: Aamupäivällä tein muutaman vähän isomman virheen, kun ei tullut karttaa luettua kunnolla ja samoin myös muutama reitinvalinta oli vähän kiertävä. Jos olisi vähän vauhtia ollut vähemmän olisin voinut virheitä minimoida. Iltapäivällä otin vähän vauhdista pois ihan tarkoituksella, jotta saisin suunnistuksen sujumaan paremmin. Se oli hyvä ratkaisu, koska selkeesti tarvittiin enemmän suunnistustaitoa iltapäivän radassa. Kuitenkin muutamia pysähtelyjä ja pieniä kiertoja tuli tehtyä, vaikka olikin parempi suoritus.
Miina Hyytiäinen: Aamupäivällä oli tosi hyvää tekemistä ja juoksukin kulki toivotulla tavalla. Pystyi lukemaan hyvin eteenpäin. Rasteja oli maastossa lähekkäin ja se kostautuikin 10 rastilla, jolla kävin ottamassa väärän leiman. Seurauksena oli hylsy. Jäi kuitenkin hyvä fiilis aamupäivästä, jossa sain hyvää osviittaa kevään sprinttikunnosta. Iltapäivällä lähdin hakemaan oikeita rasteja, jolla saisi hyväksytyn suorituksen. Radan keskivaiheelle tuli kuitenkin virhettä ja tekeminen oli aika sähläystä. Kuitenkin ihan ok-suoritus. Juoksu oli aika raskasta ja vei ehkä keskittymistä olennaisista asioista. Kauden avauksesta jäi joka tapauksessa hyvä luotto omaan tekemiseen ja tästä on kiva jatkaa kohti kesää.
Artikkelikuvassa Onni Vepsäläinen KS2:n toisella osuudella jollakin väliaikarastilla (Kuva: Ilkka Metsälä)
.