Kansallismaiseman SM-pitkältä vain yksi mitali ja kaksi plakettia
Artikkelikuvassa Aaro Ojala ja Jussi Soini ovat huipulla. Mutta vain Kolin huipulla. Toisin oli tilanne kansallismaisemassa suunnistetussa vuoden SM-pitkän matkan kilpailussa, jossa mitalit ratkottiin Kalevan Rastin isännyydessä Kolin eteläpuolisilla vaaroilla. KS:n suunnistajista vain Marja Laukkanen ylsi mitaleille sarjassa D50.
Pääsarjojen voittajat olivat yllätyksettömät: Miika Kirmula ja Venla Harju. Kooässäläisten joukkoa olivat lukuisat poisjäämiset pienentäneet. Vanhojen rastikettujen ohella tällä kertaa karsintojen jälkeen pääsi kokonaista kolme KS:n miessuunnistajaa miesten pääsarjaan. Heistä parhaiten onnistui Aaro Ojala.
-Uran ensimmäinen SM-pitkä pääsarjassa meni, kuten olin odottanutkin. Karsinnan selvittäminen vaati puhtaan juoksun ja onnistuinkin hienosti. Finaalissa kilpailu oli yksinkertaisesti liian pitkä ja seinä tuli jo vähän ennen tunnin juoksua vastaan. Kunnialla kuitenkin maaliin ja suunnistus olikin koko matkan todella hyvää. Seuraavana viikonloppuna sprintti ja viesti, jotka niinikään ovat syksyn päätavoitteita. Koko porukalla on varmasti viestissä kovasti nälkää ja halu ulosmitata potentiaalia, suuntasi Aaro jo ensi viikonvaihteeseen katseensa.
Seuraavassa KS:n sijoitukset miesten sarjassa. Naisten sarjassa ei nähty kooässäläisiä. Lisänä vielä muiden sarjojen yksi hopeasija ja kaksi plakettia. Täydelliset tulokset löytyvät kisasivuilta.
H21 13,4 km,34) Aaro Ojala Kouvolan Suunnistajat 1.43.55, 41) Arttu Lindqvist Kouvolan Suunnistajat 1.47.41, 45) Tuomas Outinen Kouvolan Suunnistajat 1.50.02.
H75 4,2 km, 6) Hannu Töyrylä Kouvolan Suunnistajat 51.16.
D50 5,5 km,2) Marja Laukkanen Kouvolan Suunnistajat 50.29.
D70 3,8 km, 6) Helena Kattelus Kouvolan Suunnistajat 1.05.39, 9) Päivi Kekki Kouvolan Suunnistajat 1.10.07.