Bussi kulkee, matka taittuu, 25-Mannaan mennään
Matka Mannaan sujuu mukavissa tunnelmissa. Kolmea vaille kaikki kahden joukkueen suunnistajat ovat bussissa matkalla kohti Turun lauttarantaa. Patrik, laivapäällikkömme, Eveliina, tiedottajamme ja Miika I, kakkosen avaaja, nousevat laivaan suoraan Turusta.
Retkikunnan johtaja Noora Hyyrynen on tehnyt Patrikin ohella suuren työn ja saanut liikkeelle kokonaista kaksi joukkuetta. Ensimmäisen kerran näin KS:n lyhyessä historiassa. Monien retkueiden bussipäällikkö Hannu Peni kertoi, että hänenkin toiveena on ollut saada reissuun kaksi joukkuetta, jotta pääsee itsekin suunnistamaan. Nyt siis tärppäsi.

Bussipäällikkömme Hannu Peni pääsee tällä kertaa itsekin suunnistamaan.

Retkikunnan johtaja Noora Hyyrynen pitää tunnelmaa korkealla.
-Ykkösjoukkueen tavoitteena on parantaa viime vuoden 51. sijaa, kertoi juoksujärjestysmestari Jukka Tani.
Tähän mennessä seuran paras sijoitus on vuodelta 2013, sijaluku 50. Eri vuosien sijoitukset ovat seuraavat: 2011-80, 2012-75, 2013-50, 2014-106, 2015 ei osallistuttu, 2016-51.

Tatu Karvoselle on ensimmäinen Manna-matka. Ulkomailla Tatu on kyllä käynyt, mutta laivamatka on ensimmäinen.

Henna, Elina, Riikka ja Elisa. Edessä itseoikeutetusti Emilia. Tauko Kivihovissa.
Tämän kirjoittajalla Manna-matka on noin kahdeskymmenes. Voin sanoa, että koskaan aikaisemmin edellisien seurojeni Manna-bussissa ei ole ollut näin paljon nuoria suunnistajia. Hyvä KS!
-Heikki Kyyrönen-

Matkaviihteenä Hannu arvuutteli, miltä vuodelta on tämä joukkuekuva. Vastaus 2012.