Liisa 14-vuotta haastaa keski-ikäistä harrastajasuunnistajaa GPS-seurantaan
Tästä jutusta piti tulla henkilökuva Liisa Peltosesta, mutta oma egoni tunki mukaan, vaikka olen vain juttujen kirjoittaja.Lyhyesti Liisasta: Isä vei 4-vuotiaan Liisan Sippurastin suunnistuskouluun. Siitä se suunnistushuuma alkoi. Sitten isä jäi ensimmäisen kerran jännittämään lähtöön, ja Liisa lähti siskonsa kanssa seuraamaan rastireitin siimaa. Pian tuli ongelma. Joku oli parkkeerannut autonsa siiman päälle, ja siiman katoaminen sai tytöt hetkeksi eksyksiin.
Toisen kerran Liisa eksyi 7-vuotiaana, kun isän vauhti oli hänestä liian hidasta. Alku sujui hyvin, mutta yhdellä rastilla hän lähti 180 astetta väärään suuntaan. Liisa oli melkein ulkona kartalta syömässä mustikoita, kun isä tuli hakemaan. Maalissa häntä odotti arpajaisista voittamansa mustikkapiirakka.Ensimmäisen kisansa jälkeen Liisa on kiertänyt kaikki mahdolliset kisat ja mitaleja on kertynyt. GPS-seurantalaitteen hän sai mukaansa KevätSuunnistus2014-kisoissa samoin kuin viime vuonna. Konkariseurattava siis.
Liisan vauhdikasta menoa loppusuoralla

Liisan vauhdikasta menoa loppusuoralla

Nyt teitä jo varmaan kiinnostaa, miten Liisa haastaa 51-vuotiasta Päiviä, joka on aloittanut suunnistuksen vuonna 2009 välillä innokkaasti juosten ja välillä haahuillen kartta kädessä. Vertaillaanpa meidän ajatuksia GPS-seurantalaitteen käytöstä, niin ymmärrätte.

Liisa: Jos GPS-laitetta on mahdollisuus käyttää, se ehdottomasti kannattaa.

Päivi: Kannattaa vältellä kaikenlaisia keskusteluja ja tilanteita, joissa mainitaan GPS-seuranta. On parasta vilkuilla jatkuvasti ympärilleen, että kukaan ei huomaamatta yritä laittaa sinuun tuota laitetta.

Liisa: Omat virheet näkee, jos niitä on tullut.

Päivi: Koska omia virheitä on tullut, ei niitä tarvitse muiden nähdä. Tutkikoon omiaan.

Liisa: Onnistuneet rastinvälit on kiva katsoa jälkeenpäin.

Liisan GPS-käyrää viimevuoden Kevät Suunnistuksista

Liisan GPS-käyrää viimevuoden Kevät Suunnistuksista

Päivi: Vaikka olisikin niin edellisestä syystä voin olla katsomatta.

Liisa: On kiva verrata omaa suoritusta muiden omiin ja katsoa, mitä olisi voinut tehdä paremmin.

Päivi: Itse voisin vielä tutkia yksin omiani ja toisten omia, mutta että muut tutkisivat minun omia ja vielä vertaisivat ja …

Liisa: Jos tulee totaalinen eksyminen, pystyy suunnistajan hakemaan metsästä helpommin pois.

Päivi: Edellisestä vastauksesta jo huomaa, että vastaaja ei tiedä, mitä totaalinen eksyminen tarkoittaa. No en vielä minäkään. Onneksi minulla on vakaa luottamus Kouvolan Suunnistajien miehiin (ja miksei naisiinkin), että he hakevat minut tarpeen tullen korvestakin pois.

Tervetuloa KevätSuunnistukseen 7-8.5.2016!

Päivi Pollari
Takaisin uutissivulle pääset tästä.